Lääkärin etiikka ei kestänyt enää: koelääke tehosi syöpään Tiede ja ympäristö Brittiläinen lääkäri joutui lääkekokeen aikana rankan eettisen päätöksen eteen: jatkaako eturauhassyöpään tepsivän lääkkeen antamista omille potilailleen vain lopettaako koko koe. Brittilehti Telegraph uutisoi syöpätutkija Chris Parkerin päätyneen jälkimmäiseen.26.9.2011 08:36 10 kommenttia
Hopean hinta hipoo ennätyksiä Raha Teollisuuden kova kysyntä hilaa hopean hintaa kohti uusia ennätystasoja, kertoo E24-sivusto. Tammikuusta lähtien hopean hinnankehitys on ollut kultaa vahvempaa. Tammikuun alusta hopean hinta on dollareissa laskettuna noussut 66 prosenttia, kullan 41 prosenttia. Yksi syy siihen, että hopean hintaa harvemmin noteerataan, on että se on matala ainakin suhteessa kultaan.1.7.2010 15:47 2 kommenttia
Näin torjut unihäiriöitä Ulkomaat Unihäiriöitä tulee joskus kaikille. Niihin ajautumista voi kuitenkin itse torjua, neuvoo Aftonbladet. Unihäiriöiden kirjo on laaja. Jotkut kärsivät niistä useamman vuoden ajan, toisilla hankalaa aikaa on muutama viikko tai kuukausi. Kaikissa tapauksissa seuraukset ovat samanlaiset: nukahtaminen on vaikeaa tai heräilee useamman kerran yössä. Unihäiriöiden estämiseksi on kuitenkin keinoja.28.6.2010 16:04
Tutkijat varoittavat antibiooteista - jälleen kerran Ulkomaat Yksi ainoa penisilliinikuuri saattaa tehdä sinusta vastustuskykyisen antibiooteille. Se tarkoittaa, että ei ole olemassa lääkettä, joka auttaa seuraavassa infektiossa. Varoitus tulee brittiläiseltä tutkijaryhmältä, joka on verrannut tuloksia 24 antibioottitutkimuksesta, kertoo Aftonbladet.29.5.2010 11:44
Astmaatikko, vältä rasvaisia ruokia! Ulkomaat Astmaatikkojen tulisi välttää rasvaista ruokaa. Uusi tutkimus osoittaa, että rasva voi vaikeuttaa hengitystä. Eikä siinä vielä kaikki. Vaivoja lievittävä lääke ei auta yhtä hyvin, kun kiloja on kertynyt liikaa, kertoo Aftonbladet Science Daily -verkkolehteä lainaten. Tutkijat ovat nyt ensimmäistä kertaa tutkineet, miten rasva vaikuttaa ilmatiehyisiin. Alustavat tulokset ovat kuitenkin yksiselitteisiä.21.5.2010 17:27 6 kommenttia
MDR-tuberkuloosi tappaa maailmalla Ulkomaat Lääkkeille vastustuskykyinen tuberkuloosi tappoi toissa vuonna 150 000 ihmistä, ja siihen sairastui 400 000–500 000 ihmistä, kertoo Maailman terveysjärjestön WHO:n raportti. Torstaina julkaistun raportin mukaan niin sanottu MDR-tuberkuloosi leviää yhä hälyttävää tahtia. Erityisen yleinen lääkkeille vastustuskykyinen tuberkuloosi on Venäjällä, Tadzhikistanissa, Kiinassa ja Intiassa. Raportin mukaan lähes puolet uusista tartunnoista todetaan Kiinassa ja Intiassa.18.3.2010 19:48
Lääkemurhat: Tässä hoitajan selitys Kotimaa Murhasta syytetty perushoitaja kiistää aiheuttaneensa ainakaan tahallaan 77-vuotiaan naisen lääkeainemyrkytystä. Vuodepotilaana ollut nainen kuoli Kannelkodissa Helsingissä viime vuoden helmikuussa. Puolustus esitti käräjäoikeudessa aamulla näkemyksen, että uhrin lääkkeet ovat voineet sekoittua vahingossa muihin lääkkeisiin. Hoitajan avustaja, asianajaja Heikki Lampela selvitti, että uhrin lääkitsemiseen tarkoitettu rasia on saattanut kaatua hoitajan taskussa ja siihen on voinut sekoittua taskun pohjalla olleita, toisilta potilailta pois otettuja lääkkeitä.1.2.2010 12:26 3 kommenttia
Kuopiossa ei riitä psykiatreja - nuorten ongelmat peitetään lääkkeillä Kotimaa Lasten ja nuorten psyykenlääkkeiden käytössä on merkittäviä alueellisia eroja. Perjantain Mediuutisten mukaan Kuopion yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella oli viime vuonna muuta maata selvästi enemmän psyykenlääkkeitä käyttäviä lapsia ja nuoria. Kansaneläkelaitoksen tilastojen kärjessä ovat Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirit, joissa molemmissa 2,1 prosenttia alle 20-vuotiaista sai psyykenlääkkeitä. Se on lähes kolme kertaa enemmän kuin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä, missä määrä on valtakunnallisesti pienin.4.12.2009 07:16 4 kommenttia
Lääkäri pääsee matkalle – sinä maksat enemmän lääkkeestä Raha Lääkeyhtiöiden koulutusmatkat ja markkinointitilaisuudet vaikuttavat edelleen siihen, millaisia lääkkeitä lääkärit potilaille määräävät, kertoo Yle. Lääkeyhtiöiden ja lääkärien läheisestä suhteesta kärsii tavallisen potilaan lompakko.18.11.2009 11:37 7 kommenttia
Ruotsissa testataan Alzheimer-rokotetta Ulkomaat Ruotsissa testataan parhaillaan maailman ensimmäistä rokotetta Alzheimerin tautiin. Tähän mennessä 30 ruotsalaispotilasta on saanut CAD 106 -nimellä kulkevan rokotteen. Heistä 24 on kehittänyt vasta-aineita pelättyä aivosairautta vastaan, kertoo Aftonbladet.21.9.2009 17:59