HS: Ylijohtajalta kovaa puhetta lasten kotihoidosta – ”Ihanaa velttoilua” Kotimaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tuore ylijohtaja Juhana Vartiainen ei juuri arvosta lasten kotihoitoa. Vartiainen esittää jälleen Helsingin Sanomissa kotihoidontuen lyhentämistä ja tyrmää täysin lapsia kotona hoitavien perheiden ratkaisun.10.5.2012 08:35 40 kommenttia
”Päivähoito kriisiytymässä” Kotimaa Lastentarhanopettajaliiton puheenjohtaja Soile Oleander sanoo Verkkoapila-lehden haastattelussa, että päivähoidon tila on vakava. Myös kaksi huippuprofessoria ovat jo aiemmin esittäneet samantyyppisiä näkemyksiä. - Voi perustellusti sanoa, että päivähoito on kriisiytymässä. Päivähoidon laatu vaihtelee myös kunnittain sekä määrällisesti että laadullisesti. Huolestuttavaa on, että paikkoja ei ole riittävästi, eivätkä laatuun vaikuttavat keskeiset tekijät ole kaikilta osin kunnossa, Oleander sanoo lehdessä.10.2.2009 09:04 10 kommenttia
Tutkimus: Lapset nauttivat päivähoidosta Kotimaa Suomalaislapset ovat päivähoidossa iloisia, innostuneita ja tyytyväisiä, kertoo Tampereen yliopiston laaja tutkimus. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen sai ennakkotietoja myöhemmin keväällä julkistettavasta tutkimuksesta, johon haastateltiin ja havainnoitiin 8000 lasta ympäri maata. Päivähoidossa käyvien lasten vanhemmat olivat tyytymättömiä lähinnä sijaisjärjestelyihin ja päiväkotien tiloihin. Hyvinä puolina he pitivät kavereiden tapaamista ja mahdollisuutta leikkiä.1.2.2009 08:08 15 kommenttia
Nina Mikkosen kohuväitteet – Nyt puhuu huippuprofessori Kotimaa Timo T. A. Mikkosen vaimo Nina Mikkonen on herättänyt kohua väitteillään lasten päivähoidon haitallisuudesta. Mikkosen väitteet saavat ainakin osittain tukea lastenpsykiatrian professorilta ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtajana toimineelta Tuula Tammiselta. - Ideaalitilanteessa paras vaihtoehto on, että vanhemmat hoitavat itse alle 3-vuotiasta lasta, sanoo Tamminen Uudelle Suomelle. Tammisen mukaan tälle väitteelle on monta tieteellistä perustaa. Sen sijaan Tamminen korostaa, että myös hyvä päivähoito on lapselle hyväksi.26.1.2009 14:17 93 kommenttia