Finnair nöyrtyi: Hotelliyöt korvataan Raha Finnair ja viranomaiset ovat päässeet sopuun tuhkapilven vuoksi maksettavista hyvityksistä. Finnair korvaa asiakkailleen muun muassa yöpymis-, ateria- ja puhelinkustannuksia. Yhtiön talousviestintäjohtaja Taneli Hassinen kuvailee Uudelle Suomelle saavutettua sopua "järkeväksi kompromissiksi".18.6.2010 10:57 10 kommenttia
Lentoja vaarassa viikonloppuna? - Suomeen taas tuhkaa Kotimaa Islantilaisen tulivuoren syöksemää tuhkaa saapuu jälleen Suomen ilmatilaan loppuviikosta. Eniten siitä on Ilmatieteen laitoksen mukaan haittaa maan pohjoisosissa. Ensimmäisten, ylempänä ilmakehässä olevien tuhkahippusten arvioidaan tulevan torstai-iltana. Sellaisia määriä, joilla voi olla jo vaikutusta lentoliikenteeseen, on Pohjois-Suomen ilmatilassa suunnilleen perjantaina aamuyöllä. Eteläisimmillään tuhkaa tavattaneen linjalla Vaasa–Kuhmo perjantain ja lauantain välisenä yönä.18.5.2010 18:47
Tuhkapilvi maksoi 1,3 miljardia - Suomen Kreikka-laina isompi Raha Islannin tulivuorenpurkauksen aiheuttama kaaos Euroopan taivailla kävi matkailualalle kalliiksi, sillä lentoyhtiöiden yhteenlasketuiksi tappioksi arvioidaan nyt 1,3 miljardia euroa saamatta jääneinä tuloina. Kaikki on kuitenkin suhteellista, ainakin verrattaessa valtioiden talouksiin. Eduskunta hyväksyi myöhään keskiviikkona 1,6 miljardin euron suuruisen lainan, jonka Suomi myöntää taloutensa romahduttaneelle Kreikalle.13.5.2010 08:30 5 kommenttia
2 ½ viikkoa jumissa Bangkokin rähinässä – syyttää Finnairia Ulkomaat Finnairin tanskalainen, Thaimaan Bangkokiin jumittunut asiakas kritisoi Uudelle Suomelle rajusti suomalaisyhtiön toimintaa. -Tulen varmasti tekemään Finnairista valituksen kunhan pääsen kotiin. Tällä hetkellä en voi sitä tehdä, koska he eivät vastaa edes kiireellisiin kysymyksiini kotiin pääsystä, sanoo Kenneth Madsen puhelimitse Thaimaan pääkaupungista.23.4.2010 14:25 14 kommenttia
Finnairille karmea lasku: Maksaa 20000 ihmisen hotellit Raha Finnairin viestintäpäällikkö Maria Mroue kertoo Uudelle Suomelle yhtiön alkavan maksaa maailmalle jumittuneiden asiakkaidensa hotelliyöt nyt, kun Suomen ja Euroopan lentorajoitukset ovat poistuneet.23.4.2010 10:38 26 kommenttia
Lentorajoitukset loppuivat kokonaan? Kotimaa Lentorajoitukset on poistettu Suomesta, eikä uusia rajoituksia ole ennusteiden mukaan tulossa. Finavian kaikki 25 kenttää ovat nyt auki ja toimivat normaalisti, mutta lentoyhtiöt joutuvat vielä perumaan joitakin vuorojaan. Uusimman ennusteen perusteella koko Suomi on vapautunut vulkaanisen tuhkapilven aiheuttamista lentorajoituksista. Kaikki Finavian 25 lentoasemaa ovat auki ja toimivat normaalisti.23.4.2010 09:59 6 kommenttia
Lentokentät auki – ja kiinni: uusi tuhkapilvi tulee yöllä Kotimaa Kaikki Suomen lentokentät saadaan Finavian mukaan ehkä auki klo 12:een mennessä. Uusi tuhkapilvi lähestyy Suomea kuitenkin ensi yönä. Finavia kertoo, että tuhkapilven takia ei ennusteiden mukaan pitäisi tulla uusia rajoituksia vuorokauden loppuun mennessä. Yön aikana tilanne voi muuttua. Tällä hetkellä (perjantaiaamuna) rajoituksia lentoliikenteellä on seuraavilla lentoasemilla: Kauhava, Kemi-Tornio, Oulu, Rovaniemi, Kokkola-Pietarsaari, Pori, Vaasa ja Maarianhamina.23.4.2010 07:25 1 kommentti
Lentoliikenne jo kaaoksessa - rajavartijat lyövät naulan arkkuun? Kotimaa Rajavartijoiden huomenna uhkaavaa lakkoa yritetään torjua vielä tänään. Osapuolet kokoontuvat valtakunnansovittelijan johdolla kello 16. Lakon on määrä alkaa samaan aikaan huomenna. Rajavartiolaitos on ilmoittanut, että rajanylityspaikat saadaan pidettyä auki, vaikka lakko alkaisikin. Varsinkin Venäjältä Suomeen päin tuleva autoliikenne voisi kuitenkin ruuhkautua lakon vuoksi. Rajavartijoiden mahdollisen lakon vaikutusta lentokentillä on vaikea arvioida, koska lentoliikenne on nyt muutenkin sekaisin tuhkan takia.22.4.2010 11:49 1 kommentti
Finnair perui lentoja - Helsinki-Vantaa auki illaksi? Kotimaa Islannin tulivuorenpurkauksesta johtuva tuhkapilvi aiheuttaa perumisia Finnairin lentoihin myös tänään. Lentoliikenteen rajoitukset Suomessa pysyvät Finavian mukaan lähes ennallaan. Finnair peruu kaikki kotimaan ja Euroopan reittilentonsa puoleen päivään asti. Yhtiön mukaan on todennäköistä, että lentoja joudutaan perumaan myös iltapäivällä. Kaukolennot pyritään lentämään mahdollisuuksien mukaan. Myös Blue1 peruu aamu- ja iltapäivän lentonsa. Yhtiön ensimmäisen lennon on määrä lähteä Helsingistä Brysseliin kello 17.10.22.4.2010 07:26
Tiukka käsky lentoyhtiöille: Maksakaa hotelliyöt Raha Lentoyhtiöt ovat lähes poikkeuksetta kieltäytyneet maksamasta hotelliöitä Islannin tulivuorenpurkauksen vuoksi kuljettamatta jääneille matkustajille. Lentoyhtiöt vetoavat siihen, ettei Euroopan unionin direktiivi voi tarkoittaa tuhkapilven kaltaista kriisitilannetta. EU:n komissio pitää edelleen tiukasti kiinni matkustajien oikeuksia koskevasta direktiivistä. EU:n määräysten mukaan lentoyhtiöiden on maksettava matkailijoille muun muassa hotellit ja ruokailut, jos lentoja joudutaan peruuttamaan.21.4.2010 17:31 22 kommenttia