Lomat
Kansanedustajilla neljän kuukauden lomat – Kanerva lyhentäisi
Huikea ehdotus: Tämä mullistaisi suomalaisten elämän
Suomalainen tuhlaa lamassakin
Lomat halutaan nopeasti pankkiin
Pätkäduunarin lomat pankkiin?
Kotimaa STTK:lainen toimihenkilöliitto Erto väläyttää pätkätyöläisten lomien takaamiseksi uudenlaista vuosilomapankkia, jossa kertyneet lomat seuraisivat työntekijän mukana uuteen työpaikkaan. Asiasta kertoo Yle Uutiset.
Erton puheenjohtaja Tapio Huttula kertoo, että liitto vaatii eriarvoisuuden lopettamista.
Uhkaako juominen karata käsistä? - Tee näin!
Mökkivihaajien joukko kasvaa – myytti elää silti
Lasten lomatoiveet yllättävät
Viihde Lapset kaipaavat lomallaan tutkimuksen mukaan yhteistä aikaa perheen parissa ja irtautumista arjen rutiineista ja aikatauluista. Tuoreen tutkimuksen mukaan lapset eivät niinkään kaipaa ylenpalttista toimintaa. Nykyvanhempien lomarahat hupenevat kuitenkin yhä enemmän huvipuistoihin, kylpylöihin, matkoihin ja ulkona syömiseen.







