Loviisa
Näin voisit säästää 380 euroa – Katso kaupunkisi!
Raha Asuminen kaksiossa Savonlinnassa on vuodessa 380 euroa kalliimpaa kuin Kokkolassa. Säästö selviää Suomen kiinteistöliiton selvityksestä, jossa tutkittiin eri kaupunkien välisiä eroja kiinteistöjen veroissa ja maksuissa. Kaksio Kokkolassa maksaa omistajalleen joka vuosi 1 020 euroa. Savonlinnassa veroja ja maksuja kertyy 1 400 euroa.
Fortum: Luvat heti – ydinvoima käyttöön myöhemmin
Raha Valtion energiayhtiö Fortum on valmis ajoittamaan Loviisaan suunnitellun uuden ydinvoimalan käyttöönoton vuosiin 2022–2023. Fortum haluaa hallitukselta mahdollisimman nopeasti myönteisen periaatepäätöksen kaikille kolmelle uutta ydinvoimalaa suunnittelevalle yhtiölle eli itselleen, Teollisuuden Voimalle ja Fennovoimalle.
Ahtaajien palkka kiukutti - puolet suomalaisista lakkoa vastaan
Satamissa jo kostotoimia
Suomalainen lottovoittaja järjesti yllätyksen ST1:llä
H1N1: Ydinvoimalan pelastusharjoitus siirretty
Kotimaa Loviisan ydinvoimalaa koskeva pelastusharjoitus on lykätty sikainfluenssaepidemian takia. Pelastusylitarkastaja Einari Kapiainen Etelä-Suomen lääninhallituksesta toteaa torstaisen päätöksen perustuvan siihen, ettei harjoituksesta haluttu lisärasitetta terveydenhuollon työntekijöille Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa.







