Harvinaista: Tornado riehui Venäjällä Tiede ja ympäristö Venäjällä on muutama päivä sitten riehunut tornado. Russia Todayn mukaan tornadot ovat harvinaisia Venäjällä. Tornado tuhosi Blagoveštšenskin kaupunkia, joka sijaitsee Venäjän kaukoidässä. Yksi kuoli ja 28 ihmistä loukkaantui. Lisäksi yli sata rakennusta kärsi tuhoja.
Käsittämätön luku: 875 tornadoa 30 päivässä Tiede ja ympäristö Yhdysvalloissa on nähty tänä vuonna huima määrä tornadoja. LiveSciencen mukaan tänä vuonna tornadoja on yhteensä ollut 1200, ja yksistään huhtikuussa, 30 päivän aikana, tornadoja oli alustavien tilastojen mukaan 875 kappaletta. Tornadoissa on todennäköisesti kuollut yli 500 ihmistä. Tällaista uhrilukua ei ole nähty sitten vuoden 1953.26.5.2011 11:32
Majakka peittyi jäähän Ulkomaat Majakka Ohiossa Yhdysvalloissa on muuntunut erikoisen näköiseksi jääveistokseksi. Poikkeuksellisen kylmä sää on aiheuttanut sen, että ohiolaisesta järvestä roiskuva jäinen vesi muuttuu jääpeitteeksi majakan ympärille. Epätavallisen kylmä sää on iskenyt Yhdysvaltojen itäosiin.
Maailmalla ihmetellään: Revontulet katosivat Tiede ja ympäristö Revontulien katoaminen ja Auringon aktiivisuuden laskeminen ihmetyttää nyt myös maailmalla. Uutistoimisto AFP:n juttu aiheesta on noussut suosituimmaksi uutiseksi Yahoo News -palvelussa. Suomen Ilmatieteen laitos kertoi tiistaina, että 2000-luvulla revontuliaktiivisuus on vähentynyt reippaasti.29.9.2010 19:06 7 kommenttia
Simulaatio: vedet jakautuvat Tiede ja ympäristö Yhdysvaltalaiset tutkijat väittävät selvittäneensä, miten Raamatussa kerrottu Punaisenmeren jakaminen todella tapahtui. Tietokonesimulaatioiden mukaan tuulen liike on voinut siirtää vettä niin, että kaistale maata toiselle rannalle asti on paljastunut. Raamatun mukaan Mooses ja israelilaiset pakenevat egyptiläisiä. Raamatun käännöksen mukaan Punainenmeri jakautuu heidän edestään, jolloin he pääsevät pakoon maata pitkin vastarannalle. Sen sijaan faaraon sotilaat jäivät veden alle, kun meri palautuu ennalleen.
Meri jakautuu – Näinkö Raamatun ihme todella tapahtui? Tiede ja ympäristö Yhdysvaltalaiset tutkijat väittävät selvittäneensä, miten Raamatussa kerrottu Punaisenmeren jakaminen todella tapahtui. Tietokonesimulaatioiden mukaan tuulen liike on voinut siirtää vettä niin, että kaistale maata toiselle rannalle asti on paljastunut. Katso tietokonesimulaatio tapahtumista tästä!22.9.2010 08:41 16 kommenttia
55 m/s: Selitys oudolle äkkimyrskylle Tiede ja ympäristö Meteorologit ovat määritelleet syyn äkkimyrskylle, joka iski täysin yllättäen ja aiheutti tuhoa New Yorkissa torstaina, kertoo uutistoimisto AP. Meteorologien mukaan New Yorkin kaupunkiin iski kaksi tornadoa sekä voimakas syöksyvirtaus, jossa tuuli puhalsi kovimmillaan peräti 55 metriä sekunnissa.18.9.2010 10:41 3 kommenttia
1382, 1580...”Tuhoisa järistys tulossa Lontooseen” Tiede ja ympäristö Brittiseismologi varoittaa Lontoota vakavia vauroita aiheuttavasta maanjäristyksestä, kertoo Guardian-lehti. Britanniassa tapahtuu keskimäärin kerran vuodessa 3,5 magnitudin maanjäristys, mutta vuosina 1382 ja 1580 5,5 magnitudin maanjäristykset iskivät Lontooseen. Britannian geologian laitoksen seismologi Roger Musson sanoo, että vastaava järistys olisi pitänyt jo tapahtua uudelleen Lontoossa.17.9.2010 13:21 2 kommenttia
Epätavallinen tornado saatiin videolle – katso Ulkomaat Brasiliassa, Sao Paolon osavaltiossa sijaitsevassa Aracatubassa on kuvattu videolle harvinainen "tulitornado". Asiasta kertovat muun muassa BBC ja Russia Today. Tulitornado syntyy, kun metsäpalot kohtaavat voimakkaat tuulet. Tulinen pyörre oli useita metrejä korkea. Se liikkui pitkin peltoja, kunnes katosi. Katso video tulitornadosta tästä.26.8.2010 17:43
Harvinainen tulitornado Brasiliassa Ulkomaat Harvinainen "tulitornado" on saatu videolle Brasiliassa, Sao Paolon osavaltiossa. Tulinen pyörre oli useita metrejä korkea. Epätavallisen ilmiön aiheutti metsäpalojen ja voimakkaiden tuulien yhdistelmä, Russia Today kertoo. Alueella on kärsitty jo pitkään kuivuudesta.