Kännyköistä syöpää? – ”Kahvissa sama riski” Tiede ja ympäristö Maailman terveysjärjestö WHO kehotti eilen kännykänkäyttäjiä lähettämään mieluummin tekstiviestejä ja käyttämään hands free -laitteita vähentääkseen altistumista kännykän mahdollisesti syöpää aiheuttavalle säteilylle. WHO:n luokittelu, jonka mukaan kännyköiden ja muiden langattomien laitteiden säteily voi ”mahdollisesti” kasvattaa aivosyövän riskiä, on suututtanut kännykköyhtiöiden The Wireless Association -etujärjestön.1.6.2011 07:48 3 kommenttia
Suomen saasteuhrit: 7 henkeä joka päivä Tiede ja ympäristö Ulkoilman pienhiukkaset aiheuttavat vuosittain noin 2 000 suomalaisen kuoleman. Kaikkiaan Suomessa menetetään noin 24 000 elinvuotta hiukkaspäästöjen vuoksi. Tieto käy ilmi Maailman terveysjärjestön WHO:n tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin ympäristötekijöiden terveysriskejä kuudessa EU-maassa. Pienhiukkasten osuus ympäristön terveysriskeistä on 50-80 prosenttia. Hiukkaset jättävät taakseen muun muassa paljon puhutut passiivisen tupakoinnin ja dioksiinin.5.5.2011 10:54 19 kommenttia
Jättimäinen tilasto ryyppäämisestä – Näin Suomi sijoittuu Kotimaa Suomessa kulutetaan alkoholia selvästi keskimääräistä enemmän, mutta silti Suomi ei ole yksi alkoholinkulutuksen kärkimaista, ilmenee Maailman terveysjärjestö WHO:n muutama päivä sitten julkaisemasta jättimäisestä raportista.18.2.2011 19:22 18 kommenttia
WHO tiedotti maailmanlaajuisesti narkolepsiasta Ulkomaat Maailman terveysjärjestö WHO on tiedottanut tänään maailmanlaajuisesti Pandemrix-rokotteeseen liittyvästä narkolepsiariskistä. Viime vuoden elokuun jälkeen lasten ja nuorten narkolepsiatapauksia on löydetty 12 maasta. WHO:n rokoteturvallisuuskomitea GACVS on ollut puhelinyhteydessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen.8.2.2011 15:11 14 kommenttia
Raju epäilys WHO:sta: Lääketeollisuus sai liioittelemaan? Ulkomaat Euroopan neuvoston mukaan Maailman terveysjärjestö WHO liioitteli suuresti sikainfluenssan uhkaa, mikä johti julkisten varojen haaskaamiseen ja lääketeollisuuden jättivoittoihin. Neuvosto vaatii riippumatonta selvitystä WHO:n toimista. Neuvoston mukaan WHO:n toiminnan läpinäkyvyydessä on ollut ongelmia. Siksi neuvostossa on herännyt epäilyksiä, että lääketeollisuudella oli vaikutusta WHO:n tekemiin päätöksiin.25.6.2010 11:19 33 kommenttia
Tuhkan korkeus Suomessa 5 km - WHO varoittaa laskeutumisesta Kotimaa Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen yllä leijuva tuhka ei tällä hetkellä aiheuta haittavaikutusten vaaraa ihmisille. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan terveyshaittoja voi kuitenkin syntyä, mikäli tuhka laskeutuu suurissa määrissä lähelle maanpintaa. Perjantain ja lauantain välisenä yönä Sodankylässä tehty ilmakehäluotaus osoitti merkkejä tuhkasta noin viiden kilometrin korkeudella.17.4.2010 10:29 20 kommenttia
Hävitetty tauti tekee paluun? Viimeksi vuonna 1978 Ulkomaat Afrikkalaisessa Ugandassa on herännyt epäilyjä mahdollisista isorokkotartunnoista. Maailman terveysjärjestö WHO tutkii parhaillaan, pitävätkö epäilyt paikkansa. WHO julisti kolmisenkymmentä vuotta sitten, että isorokko on hävitetty maailmasta. Viimeinen varmistettu tavanomainen isorokkotartunta on vuodelta 1977 Somaliasta. Seuraavana vuonna brittilaboratoriossa sattui onnettomuus, jossa tartunnan saanut kuoli. WHO on saanut senkin jälkeen ilmoituksia isorokkoon sairastuneista, mutta kaikki ovat tarkemmissa tutkimuksissa osoittautuneet vääriksi hälytyksiksi.25.3.2010 11:25 6 kommenttia
Yllättävä vaara uhkaa suomalaisia: ”satojen miljoonien” kustannukset Kotimaa Rakennusten huono sisäilma kasvattaa Suomen terveydenhoitomenoja varovastikin arvioiden sadoilla miljoonilla euroilla. Yhtä suuret kustannukset syntyvät näiden rakennusten korjaamisesta, arvioi WHO:n asiantuntijatyöryhmän jäsen, dosentti Aino Nevalainen. Tieteellinen näyttö kosteus- ja homevaurioiden haitoista riittää jo maailmalaajuisten ohjeiden perustaksi. Maailman terveysjärjestö WHO onkin jo laatinut ohjeet kosteus- ja homevaurioiden ennaltaehkäisemiseksi ja korjaamiseksi.17.3.2010 15:40 20 kommenttia
Suomella varastossa 6 miljoonalla Tamiflu-lääkettä - pilaantuu Kotimaa Suuri erä Tamiflu-influenssalääkettä uhkaa vanhentua ennen kuin se ehditään käyttää. Helsingin Sanomat kertoo, että Suomella on varastossa noin 400000 kuuria, joiden päiväys umpeutuu jo ensi vuonna. Erästä on maksettu kuusi miljoonaa euroa. Lääkettä tilattiin ensimmäiset isot erät lintuinfluenssan varalle vuonna 2005. Nyt samaa lääkettä käytetään sikainfluenssan hoitoon.21.11.2009 09:55 8 kommenttia
Sikainfluenssa leviää yllättävällä vauhdilla Ulkomaat Sikainfluenssa leviää neljä kertaa muita viruksia nopeammin, sanoo Maailman terveysjärjestö WHO:n johtaja. Ranskalaisen Le Monde -lehden lauantaina julkaisemassa haastattelussa Margaret Chan totesi, että H1N1-virus leviää "uskomatonta vauhtia". – Se kulkee kuudessa viikossa saman matkan, jonka taittamiseen viruksilta menee tavallisesti kuusi kuukautta. Chan lausui huolensa myös viruksen uhrien jakaumasta. 60 prosentilla sikainfluenssaan kuolleista on ollut aiempia terveysongelmia.29.8.2009 16:04 16 kommenttia