Häkämies: Jo talvisota opetti tämän Kotimaa Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan Suomen riippuvuus kansainvälisestä puolustusyhteistyöstä tulee kasvamaan ensi vuosikymmenellä. Häkämies kyseenalaisti maanpuolustuskurssin avajaisissa kuitenkin pelkän yhteistyön riittävyyden uskottavan puolustuksen järjestämiseksi. –Meidän on muistettava, että yksikään näistä yhteistyöjärjestelyistä ei takaa meille tukea sotilaallisessa kriisissä ja kuitenkin olemme tuesta riippuvaisia, ministeri korosti. Nato-jäsenyyttä turvatakuineen hän ei kuitenkaan suoraan suosittanut.9.11.2009 13:46 112 kommenttia
Häkämies: Pohjoismainen yhteistyö ei vie Natoa kohti Kotimaa Puolustusministeri Jyri Häkämiehen (kok) mukaan pohjoismaisen puolustusyhteistyön lisääminen ei ole askel kohti Nato-jäsenyyttä. Häkämies korostaa Turun Sanomien haastattelussa, että kyseessä on puhtaasti tekninen yhteistyö. Puolustusministeri myöntää että edessä oleviin päätöksiin liittyy myös herkkyyttä. Yksi niistä voi olla yhteinen ilmavalvonta, sillä päätös merkitsisi liittymistä Naton järjestelmään, koska Norjalla ei ole kansallista ilmavalvontaa.28.1.2008 06:37
Kanerva toivoo Yleltä uutta Moskova-harkintaa Kotimaa Ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok) toivoo Yleisradion harkitsevan uudelleen päätöstään puolittaa toimittajaresurssit Moskovassa. Kanerva kommentoi uusisuomi.fi:lle Yle:n ratkaisua Maanpuolustuskurssiyhdistykselle torstaina Helsingissä pitämänsä ulkopoliittisen puheen jälkeen. – Päätös on päinvastoin mitä puheessani juuri esitin, Kanerva kuvasi. Yle on päättänyt vähentää Moskovan kirjeenvaihtajien määrä kahdesta yhteen ensi vuoden huhtikuun alusta.2.11.2007 15:30 2 kommenttia