Suomalaistutkimus esillä maailmalla: masennusvaara yksin asuvilla Tiede ja ympäristö Suomalaistutkimus viittaa siihen, että yksin asumisella on yhteys masennukseen. Tutkimus julkaistaan alan BMC Public Health -lehdessä tänään ja esimerkiksi BBC ja Daily Mail kertovat tutkimuksen tuloksista.23.3.2012 10:33 4 kommenttia
Jättiselvitys: Kahvilla yllättävä vaikutus naisiin? Tiede ja ympäristö Tuore tutkimus on antanut viitteitä siitä, että kahvinjuonti saattaa ehkäistä masennusta naisilla, kertoo BBC. Vaikutus ilmeni, kun naiset joivat vähintään kaksi kupillista kahvia päivässä. Ei ole selvää, miksi kahvilla mahdollisesti on tällainen ominaisuus, mutta Harvardin yliopiston tutkijoiden mukaan kahvi saattaa muuttaa aivojen kemiaa. Kofeiinittomalla kahvilla ei ollut vastaavaa vaikutusta.27.9.2011 13:58 2 kommenttia
”Kätkettyjä häiriöitä Suomen väestössä” Kotimaa Mielenterveys- ja päihdeongelmat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja yhteiskunnalle suuria kustannuksia, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Vuonna 2010 mielenterveyden häiriö oli pääasiallisena syynä 38 prosentilla työeläkejärjestelmän työkyvyttömyyseläkkeen saajista. Jos mukaan lasketaan myös pelkkää kansaneläkettä saavat, luku nousee 45 prosenttiin. Professori Jouko Lönnqvistin mukaan depressio tunnistetaan ja tunnustetaan nykyisin sairaudeksi sairauksien joukossa – sen sijaan ahdistuneisuushäiriöt esiintyvät väestössä kätkettynä.22.8.2011 13:00 4 kommenttia
TS: Psykiatrilta kova väite: ”Liian pitkät sairauslomat” Kotimaa Psykiatrian dosentti, Turun yliopistollisen keskussairaalan osastonylilääkäri Tero Taiminen kummastalee, kuinka masennuksesta aiheutuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kymmenkertaistui vuosina 1985-2005.13.2.2011 09:27 35 kommenttia
Kirurgi hautoo kuolemaa – ”Ei vaaranna potilaita” Tiede ja ympäristö Joka kuudestoista yhdysvaltalainen kirurgi on pohtinut itsemurhaa, kertoo asiaan perehtynyt tutkimus. Kirurgien itsemurha-ajatusten taustalla on useimmiten stressi ja viimeisten parin kuukauden aikana sattunut hoitovirhe. Tutkimuksesta kertoo uutistoimisto AP.19.1.2011 05:43
Simppeli ratkaisu joka toisen ongelmaan - ”Toimii” Tiede ja ympäristö Kaamosmasennuksen oireisiin odotetaan apua uudesta korvavalolaitteesta. Oululaiskeksinnössä korvakäytävään ohjataan voimakasta valoa nappikuulokkeilla. Alustavat tutkimustulokset hoidon hyödyistä ovat lupaavia. Kirkasvalokuulokkeiden on havaittu helpottavan kaamosmasennuksen oireita merkittävästi 1-4 viikon päivittäisen käytön jälkeen. -Ensimmäisen tutkimuksen löydökset korvavalohoidosta olivat niin rohkaisevia, että me emme voi olla tutkimatta asiaa lisää, yleislääketieteen professori MarkkuTimonen Oulun yliopistosta kertoo.23.10.2010 09:14 5 kommenttia
25 % suomalaisista ”häiriötilassa” – Tässä oireita Kotimaa Tutkimusten mukaan 25 prosenttia suomalaisista työikäisistä kärsii työuupumuksesta, Ylen aamu-tv:ssä kerrottiin tänään. Kyseessä ei ole sairaus, joten työnantajan ei ole pakko maksaa palkkaa työuupumuksesta aiheutuvista poissaoloista.27.9.2010 11:37 11 kommenttia
”Pakkoeläkkeelle”? - Tässä riskialat Kotimaa Työkyvyttömyyden kannalta riskialoja ovat puutarhatyöt, lomittajan tehtävät sekä maa- ja vesirakentamisen avustavat työt. Sen sijaan yliopisto-opettajat ja tutkijat jäävät muita harvemmin työkyvyttömyyseläkkeelle, ilmenee Eläketurvakeskuksen selvityksestä. Työntekijäammateista jäädään työkyvyttömyyseläkkeelle kaksi kertaa useammin kuin asiantuntijatehtävistä. Asiantuntijatehtävissä työkyvyttömyyttä aiheuttavat yleisimmin mielenterveyden häiriöt, kun työntekijäammateissa myös tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yleisiä.15.6.2010 10:12
Osa joutuu eläkkeelle turhaan - tässä selitys Kotimaa Masennusta hoidetaan edelleen niin huonosti, että osa ihmisistä ajautuu turhaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Tutkimusten mukaan vain kolmasosa masennuspotilaista on hoidon piirissä ja heistä vain puolella hoito on riittävää. Suurelle osalle ainoa hoito on lääkkeet ja sairausloma, vaikka sopivasti mitoitettu työ tukisi toipumista, sanoo psykiatrian erikoislääkäri Katinka Tuisku.19.5.2010 13:35 5 kommenttia
Hurjat luvut: suomalaisia eläkkeelle alle 35-vuotiaana Kotimaa Työterveyslaitoksen julkaiseman Työ Terveys Turvallisuus -lehden mukaan Suomi saa joka vuosi tuhansia alle 35-vuotiaita eläkeläisiä.12.5.2010 09:04 38 kommenttia