mielenosoitukset
Raivo repesi Unkarissa: “Diktaattori!”
Nyt kiehahti Isralissa – 250 000 lähti kaduille
Ulkomaat Israelissa on pidetty suurimmat mielenosoitukset vuosikymmeniin, kertoo BBC. Arviolta 250 000 israelilaista protestoi elämisen kustannuksia vastaan eri puolilla maata.
Suurin protesti oli Tel Avivissa, jossa kaduille lähti 200 000 ihmistä.
Mielenosoittajat vaativat hallitukselta toimia asumisen ja ruoan hintojen laskemiseksi.
Eilen protestoitiin jo kolmatta lauantaita putkeen, BBC kertoo.
Idea protesteihin on lähtenyt arabimaailmaa kuohuttaneista kansannousuista.
”Hopeinen vallankumous” Georgiassa
Ulkomaat Georgian pääkaupungissa Tbilisissä mellakkapoliisi on hajottanut presidenttiä vastustavan mielenosoituksen aikaisin torstaina. Yhteenotot äityivät väkivaltaisiksi. Uutistoimisto RIA Novostin mukaan ainakin yksi poliisi on kuollut yhteenotoissa ja 19 ihmistä on loukkaantunut.
Hallitusta vastusti noin 5000 ihmistä. Protestit ovat jatkuneet aina viime viikonlopusta lähtien.










