mies
Pakeni maasta 200 000 € taskussa - ”Kadun, mutten palaa”
Kotimaa Tyrnäväläisen taloyhtiön isännöitsijä kavalsi isännöimältään taloyhtiöltä yli 200 000 euroa. Mies on poistunut maasta, mutta kertonut omaisilleen katuvansa tekoa. Poliisin tietojen mukaan hän ei kuitenkaan ole palaamassa Suomeen.
Taloyhtiön hallitus ei poliisin mukaan ole valvonut riittävän huolellisesti yhtiön varoja.
Mies, olet naista sairaampi!
Ulkomaat Onneksi olkoon, kaikki miehet. Nyt teillä on tieteellistä tukea sille, että te oikeasti olette sairaampia kuin naiset. Tutkijat ovat nimittäin havainneet, että miehet kärsivät enemmän sairauksista, koska he panostavat enemmän seikkailuun. Sen vuoksi heidän immuunipuolustuksensa kärsii, kertoo Aftonbladet.








