Usein maahanmuuttajaperheissä on paljon lapsia, joten tuet ovat isot.
Tästä kertoo myös ohjelman käsiinsä saama toimeentulotukipäätös. Yhdeksän lapsen yksinhuoltajaäiti sai viime syksynä sosiaaliavustuksina yhteensä 3 562 euroa kuussa. Vuodessa se merkitsee noin 43 000 euron verotonta tuloa. ››
MOT-ohjelma on kuitenkin saanut haltuunsa kuitin, josta tarkat summat näkyvät ensimmäistä kertaa. ››
Tapaus sai alkunsa, kun Ylen MOT-ohjelma kertoi syyskuun alussa Jansan ottaneen Patria-yhtiöltä lahjuksia liittyen merkittävään miehistönkuljetusvaunukauppaan. Tutkintapyyntö kohdistuu MOT-ohjelman toimittajaan. ››