ohjuskokeet
Iran laukaisi lyhyen matkan ohjuksia
Pohjois-Korea ampui 7 ohjusta - USA:n itsenäisyyspäivänä
Turvallisuusneuvosto päästi Pohjois-Korean kuin koiran veräjästä - Japani kiristää pakotteitaan
Ulkomaat Japani kiristi perjantaina pakotteitaan Pohjois-Koreaa vastaan maan tekemän ohjuskokeen takia. Jatkossa Japani valvoo entistä tarkemmin Pohjois-Koreaan kulkevia varoja. Samalla hallitus myös jatkoi vuonna 2006 asetettuja talouspakotteita ja pohjoiskorealaisten tuotteiden tuontikieltoa vuodella.
Iran peitteli epäonnistunutta ohjuskoetta
Ulkomaat Iran oli manipuloinut keskiviikkoisia valokuvia ohjuskokeestaan. Maan vallankumouskaartin julkaisemassa kuvassa näkyi lentämässä neljä ohjusta, vaikka yksi niistä oli todellisuudessa jäänyt maahan.
Epäonnistuminen peitettiin lisäämällä päälle onnistuneesti laukaistun ohjuksen kuva savupilvineen.




