Oravanlihasta tuli hitti - aktivistit raivona Ulkomaat Lontoolaisen ruokakauppaketjun mukaan oravanlihasta on tullut hittituote. Ketjun mukaan oravanlihassa yhdistyvät korkea proteiinipitoisuus ja vähärasvaisuus. Lihan makua kuvaillaan Daily Mail -lehdessä pähkinäiseksi ja tuotetta suositellaan käytettäväksi keitoissa, piirakoissa ja pataruuissa. Britannian eläinaktivistiryhmät ovat jo polttaneet päreensä asian johdosta.29.7.2010 10:01 8 kommenttia
Orava tuiterissa synttärijuhlissa Lahdessa Viihde Oravalle näytti booli maistuvan synttärijuhlien jälkimainingeissa Lahden Kaukkarissa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat. - Juhlin omia synttäreitä ja seuraavana aamuna yllätin terassillamme kuokkavieraan. Kurreoravalle tuntui maistuvan boolin limet, taisipa olla jo aamusella tuiterissa koko orava, kun ei edes minua kameroineen karkuun lähtenyt, kertoo Heidi Ojalainen lehdelle. Oravaemolla oli poikasiakin, mutta pikkukurret eivät nähneet äidin naukkailua. - En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta sen aamun jälkeen ei kurrea ole näkynyt terassilla, Ojalainen kertoo.10.6.2009 13:11 1 kommentti
Violetti orava äimistyttää asiantuntijoita Viihde Paikallisen koulun oppilaat ja opettajat ovat ihmeissään koulun alueella vierailevasta violetinvärisestä oravasta Stubbingtonissa, Isossa-Britanniassa, kertoo Telegraph-lehti. Myöskään asiantuntijat eivät ole keksineet selitystä oravan epätavalliselle värille. Koulussa on mietitty, onko orava kenties pudonnut maalipönttöön tai joutunut kosketuksiin muun violetin väriaineen kanssa, vai onko värille olemassa joku toinen selitys.22.12.2008 09:01
Sveitsi missasi olympialaisten päätöksen – syypäänä orava Ulkomaat Pähkinöitä voimalaitoksesta etsinyt orava aiheutti Sveitsissä sähkökatkoksen Pekingin olympialaisten päätösseremonioiden aikana, kertoo saksalaislehti Der Spiegel. Sähkökatkos sulki Sveitsin suurimman tv-yhtiön lähetykset ja kaikki sähköt osassa Zürichiä. Katkos kesti 80 minuuttia. Voimalaitoksen edustajien mukaan syypäänä oli orava, joka kärventyi kuoliaaksi tapauksen yhteydessä. Tv-lähetysten ohella kärsi Zürichin raitiovaunujärjestelmä, joka seisahtui katkon ajaksi. Katkos vaikutti myös 6000 kotitalouden sähkönsaantiin.26.8.2008 09:02
Oravat piinaavat Seurasaarta Kotimaa Seurasaaren ulkoilmamuseo Helsingissä kärsii oravaongelmasta. Oravat, jotka ovat tottuneet nauttimaan ihmisiltä saamistaan herkkupaloista, ovat alkaneet syödä Seurasaaren museokalustoa, kertoo uutistoimisto AFP. Seurasaaren konservaattori Risto Holopaisen mukaan kurret nakertavat museotekstiilejä ja tekevät reikiä seiniin. Holopaisen mukaan oravat aiheuttavat lisätyötä Seurasaaren työntekijöille. Seurasaari yrittää ratkaista oravaongelman vetoamalla yleisöön, ettei oravia syötettäisi, ja estämällä eläimien pääsyn museorakennusten sisään.27.5.2008 07:57