Nainen piestiin 3 viikkoa sitten - tila muuttui nyt vakavaksi Kotimaa Parisuhdeväkivaltaa kokeneen 55-vuotiaan naisen tila on heikentynyt yllättäen kolme viikkoa pahoinpitelyn jälkeen. Nainen toimitettiin Orimattilan poliisin mukaan sairaalaan 25.3., mutta uhrin tila on heikentynyt voimakkaasti viime aikoina. Poliisi suorittamissa tutkimuksissa on varmistunut, naisen vammat ovat syntyneet ulkoisesta väkivallasta. Teko oli tapahtunut uhrin omassa asunnossa, jossa oli siivoiltu ja peitelty tekojälkiä.14.4.2010 13:58
Erikoinen ilmiö: Joki virtaa väärin päin Orimattilassa Tiede ja ympäristö Kevättulva on saanut Vähäjoen "peruuttamaan" Orimattilassa, kertoo Yle Uutiset. Mallusjärvestä Porvoonjokeen virtaavan Vähäjoen pinta on noussut niin nopeasti, että Vähäjoki purkaa lastiaan järveen päin. Toisin sanoen joki virtaa väärin päin normaaliin verrattuna. Porvoonjoen nousua seurataan tarkasti Päijät-Hämeessä. Tulvahuippu on lähellä, ja eteläisessä Orimattilassa vettä on monin paikoin noussut pelloille isoiksi lammiksi.6.4.2010 16:14 1 kommentti
Pubitappeluita Päijät-Hämeessä Kotimaa Päijät-Hämeessä oli viime yönä ainakin kaksi baaritappelua. Orimattilassa mies toista miestä tuopilla päähän Matinkujalla sijaitsevassa ravintolassa yöllä kello kahden aikaan. Lyöjä oli hermostunut kun uhri oli istunut hänen paikalleen eikä suostunut siirtymään. Myös lyöjä sai vamman olkapäähän kaatumisen seuraksena lyöntiä seuranneessa kahakassa. Kaksi sairaankuljetusyksikköä kävi paikalla hoivaamassa osallisia.31.1.2010 09:46 1 kommentti
Nuori nainen pahoinpiteli miestä grillijonossa Kotimaa Orimattilassa 18-vuotias nainen löi miestä kasvoihin nyrkillä grillijonossa Orionaukiolla. Nainen oli todistajien mukaan ennalta arvaamatta lyönyt miehen ylähuulen halki, tilannetta ei edeltänyt mitään riitaa tai sanailua. Sairaanhoitoyksikkö kävi paikalla antamassa ensiavun. Paikalta tavoitettu nainen kertoi lyönnin syyksi mm. kotihuolet.10.1.2010 09:05 24 kommenttia
”Kissamiehen” kielto kaatui kommervenkkiin Kotimaa Orimattilalaismiehelle määrätty elinikäinen eläintenpitokielto on kaatunut hovioikeudessa oikeudelliseen kommervenkkiin. Kouvolan hovioikeus katsoi tiistaina, ettei eläinsuojelurikkomuksesta voi langettaa pelkästään eläintenpitokieltoa niin kuin Lahden käräjäoikeus teki keväällä. Hovioikeus yhtyi alioikeuden näkemykseen itse teosta. Mies syyllistyi eläinsuojelurikkomukseen, kun piti kymmeniä kissoja ahtaissa tiloissa ja huonolla hoidolla ja ajoittaisten Ruotsin-matkojensa aikana kokonaan vailla päivittäistä huolenpitoa.15.9.2009 19:03 1 kommentti
Hurja ukonilma Lahden seudulla - salamat iskivät suoraan alas Kotimaa Hurja ukkosilma ravisutti Lahden seutua illalla. Muutaman tunnin aikana hätäkeskus sai parisenkymmentä hälytystä. Henkilövahinkoja ei sattunut. Iltakuuden jälkeen alkanut luonnonilmiö poiki sekä automaattihälytyksiä sekä rakennuspaloja. Päällikköpäivystäjä Heikki Suomalaisen mukaan Lahden, Hollolan ja Orimattilan yksiköitä vietiin taukoamatta yli kolmen tunnin ajan. Vakavin tulipalo alkoi Lahden Tuomirinteenkadulla noin kello 19.30, kun salama sytytti uudehkon asuinrakennuksen tuleen. Tuli tuhosi rakennuksen yläpuolen, ja alapuolikin kärsi vesivahinkoja.22.5.2009 07:17 4 kommenttia
Kuntaliitosta puuhattu ”salaa saunassa” Kotimaa Eteläsuomalaisen Artjärven kunnanvaltuutettu Leena Ritala (kok.) on harmistunut siitä, että Artjärven ja Orimattilan kuntaliitosta on valmisteltu salaa. Kummankin kunnanvaltuuston keulilla on keskustan edustaja. ”Artjärven ja Orimattilan liitosneuvotteluja on kuulemma kesän aikana käyty pienessä ryhmässä. Hyvin tiesivät Artjärven huhut kertoa, että Orimattilan johtomiehet ovat olleet kunnan rantasaunalla”, Orimattilan valtuustoon nyt pyrkivä Ritala kirjoittaa kuntavaaliblogissaan.30.9.2008 14:46 1 kommentti
Nyt on Mallusjoki maailmankartalla! Kotimaa Satu Mäkelä-Nummelan kotiinpaluu oli riemun kyynelten sekä suuren juhlan hetki. Helsinki-Vantaan lentokentälle oli kerääntynyt niin sukulaisia kuin oman kylänkin väkeä. Ihailijoita riitti muualtakin, läheltä ja kaukaa. Odotus venyi, mutta Sadun vihdoin astellessa tuloaulaan kultamitali kaulassaan tunnelma palkitsi kaiken odotukseen käytetyn ajan. Aulassa ei nähty yhtään kuivaa silmää. Jopa japanilainen rouva, joka seisoi vieressäni, puhkesi itkuun, kun Satu asteli ensin sukulaisten ja tuttavien ja sitten lehdistön keskuuteen halattavaksi ja onniteltavaksi.14.8.2008 16:42 8 kommenttia
Olympiasankarin nokoset naurattivat työkavereita Kotimaa Orimattilassa sijaitseva Tuuliharjan huoltoasema alkoi vetää suomalaisia magneetin lailla, kun selvisi, että ammunnan olympiakulta tuli Suomeen. Kyseinen huoltoasema on kultamitalisti Satu Mäkelä-Nummelan vakituinen työpaikka. Aamupäivällä paikalla olivat pyörähtäneet Hilkka Ja Matti Ahde. Jonkin oudon vaiston vetäminä varmaan hekin, sillä Toivakasta Helsinkiin matkalla olleiden Leena ja Kari Parkkisen tavoin Ahteetkaan eivät tienneet nauttivansa kahvitauostaan olympiavoittajan työpaikalla.11.8.2008 17:02 1 kommentti
Kulta-Sadun kahvilassa itkettiin ilosta Urheilu Satu Mäkelä-Nummelan olympiakultamitali trap-ammunnasta on saanut hänen työpaikkansa, Orimattilassa sijaitsevan Tuuliharjan Nesteen nousemaan kerrassaan toisiin sfääreihin. Sadun kollegat ja huoltoaseman asiakkaat ovat kaikki liikuttuneita ja riemuissaan. Sadun eno Kari Aaltonen asteli sisään huoltoasemalle juuri kun Uusi Suomi kyseli Sadun työkaverilta, Sirkka-Liisa Weckmannilta ampujan työkaverien tuntoja. Aaltonen ei kuitenkaan liikutukseltaan saanut vielä sanottua mitään.11.8.2008 11:17 1 kommentti