60 loukkaantui jo - hullutus kestää viikon Viihde Ainakin 60 ihmistä loukkaantui keskiviikkona Pamplonan ensimmäisessä härkäjuoksussa Pohjois-Espanjassa. Valtaosa vammoista oli kuitenkin lieviä, ja ainoastaan kahden ihmisen kerrottiin loukkaantuneen hieman pahemmin. Härkien kanssa juostaan vielä seitsemänä päivänä. Yli 4000 ihmistä juoksee härkien vieressä, edessä, takana ja sivuilla vajaan kilometrin matkan kaupungin katuja Pamplonan härkätaisteluareenalle. Juoksijat pukeutuvat yleensä punaiseen ja valkoiseen kunnioittaakseen kaupungin suojeluspyhimystä San Ferminiä.7.7.2010 17:44
Härät irti Pamplonassa – kuvat tyrmistyttävät Ulkomaat Espanjan Pamplonassa alkoivat taas kiistanalaiset härkäjuoksut. Ensimmäiset kuusi härkää päästettiin irti Pamplonan kaduilla tänä aamuna. Rajuista kuvista huolimatta uutistoimistot raportoivat vain neljästä loukkaantuneesta. AFP:n mukaan ensimmäisellä härkäjuoksulla loukkaantui kaksi espanjalaista, yksi amerikkalainen ja yksi skotti. Kuusi härkää päästetään irti joka päivä viikon ajan Pamplonassa Pohjois-Espanjassa. Kiistanalaisessa fiestassa on kuollut 14 ihmistä sitten vuoden 1911, jolloin juoksut aloitettiin. Useita ihmisiä kuitenkin loukkaantuu vuosittain.7.7.2009 13:09 5 kommenttia
Pamplonan härkäjuoksut alkoivat: Neljä loukkaantui Kulttuuri Sadat ihmiset pakenivat härkiä jälleen tiistaina Espanjan Pamplonassa. Kaksi espanjalaista, yksi skotti ja amerikkalainen loukkaantuivat, kun he kompuroivat vanhankaupungin kapeilla kujilla. Kuusi härkää päästetään irti joka päivä viikon ajan Pamplonassa Pohjois-Espanjassa. Kiistanalaisessa fiestassa on kuollut 14 ihmistä sitten vuoden 1911, jolloin juoksut aloitettiin. Useita ihmisiä kuitenkin loukkaantuu vuosittain. Tapahtumaan osallistui nyt noin 2000 juhlijaa, joista kukaan ei jäänyt härkien puskemaksi. Rynnistys oli ohi kahdessa ja puolessa minuutissa.7.7.2009 09:55 1 kommentti