patentti
Apple sai ”poikkeuksellisen” patentin kosketusnäyttöön
Nokia-sota: Raju väite iPhonesta
Raha Teknillisen korkeakoulun professori Jukka Manner heittää kovan arvion Nokian ja Applen välisestä patenttikiistasta. Kiistanalaisissa patenteissa on Helsingin Sanomien mukaan kyse pääasiassa 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa Suomessa tehdyistä keksinnöistä. Keksintöjä on tehty Nokian tutkimus- ja tuotekehityskeskuksissa Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Apple ei keksinytkään iPodia?
Barbiet saivat Bratz-nukeilta 70 miljoonaa
Siimes: Viitehintajärjestelmä rikkoo patenttisuojaa
Yksi keksintö avaa ovet lukuisille muille
Abloy kilpailuviraston syyniin
Raha Kilpailuvirasto selvittää, estääkö Abloy säännöillään kilpailijoiden tuotteiden ja logojen esilläoloa lukkoalan liikkeissä. Lisäksi virasto tutkii, rankaiseeko Abloy kilpailijan tuotteita myyviä liikkeitä muita korkeammilla hinnoilla. Asiasta kertoo Ylen mukaan tänään TV1:n Kuningaskuluttaja-ohjelma.








