Kova piikki ruoan hinnassa Raha Ruoan hinnassa on alkuvuoden aikana nähty kova nousupiikki, kertoo Pellervon taloustutkimus. Helmikuussa ruoan hinta on vuositasolla noussut 6 prosenttia, mikä on PTT:n mukaan poikkeuksellisen suuri muutos. Kuluvan vuoden ruoan keskihinta asettuu PTT:n mukaan keskimäärin 4,5 prosenttia vuoden 2010 keskihintatason yläpuolelle. Ensi vuonna ruuan hinnan nousu noudattelee yleistä hintakehitystä ja on keskimäärin noin kaksi prosenttia.8.4.2011 08:34 15 kommenttia
Tältä alalta puuttuu 1000 ihmistä / vuosi Raha Metsät kasvavat suomalaisille hyvinvointia monilla aloilla nyt ja tulevaisuudessa. Uudet tuotteet voivat moninkertaistaa suomalaisten tulot. Puurakentaminen on kansanedustajienkin sydäntä lähellä. Nämä asiat tulivat esille Helsingissä Metsä puhuu -tulevaisuushankkeen avajaisissa ja siihen liittyneessä vaalipaneelissa.9.2.2011 15:11 4 kommenttia
”Ruoan hinta nousee” Raha Pellervon taloustutkimus (PTT) arvioi ruoan hinnan kääntyvän tänä vuonna noin 0,6 prosentin nousuun, mikä vastaa kuluttajahintojen yleistä muutosta. Ruoan hinta putosi viime syksynä noin 5 prosenttia, kun elintarvikkeiden arvonlisäveroa alennettiin. Elintarvikkeiden hinnat ovat PTT:n mukaan pudonneet vielä tämän vuoden alussa, mutta hinnat kääntyvät jälleen nousuun. Arvolisäveron yhden prosenttiyksikön korotus heinäkuun alussa vaikuttaa elintarvikkeiden hintoihin.30.3.2010 10:22 2 kommenttia
Näin paljon lakko maksoi Suomelle Kotimaa Ahtaajien lakon taloudellisia vaikutuksia on suuresti liioiteltu, arvioi Pellervon taloustutkimus (PTT) Yle Uutisille. PTT laskee, että lakko maksoi Suomelle 200-300 miljoonaa euroa. EK:n mukaan lakko aiheutti kansantaloudelle huomattavia tappioita, ja se arvioi päiväviennin arvoksi 110 miljoonaa euroa.20.3.2010 11:03 7 kommenttia
Näin ahtaajalakko leikkaa Suomen BKT-kasvua Raha Pellervon taloustutkimus PTT arvioi Suomen kokonaistuotannon kasvavan tänä vuonna 3,2 ja ensi vuonna 2,5 prosenttia. Ahtaajalakko on PTT:n mukaan leikannut bruttokansantuotteen kasvusta vuositasolla tähän mennessä pari prosentin kymmenystä. Jos lakko jatkuu kuukauden, tuotannon vähennys voi olla jopa 0,5–1 prosenttia. Tämän vuoden kohtuullisen reipas kasvuodotus selittyy PTT:n mukaan osin viime vuoden alhaisella vertailutasolla. Kasvua vauhdittaa myös maailmantalouden elpyminen. Ensi vuonna vientivetoisen teollisuustuotannon kasvun odotetaan jo hidastuvan.18.3.2010 11:06 5 kommenttia
”Merkki käänteestä” metsäteollisuudessa Raha Ensimmäiset merkit käänteestä ovat Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen mukaan nähtävissä metsäteollisuudessa. Sellun ja sahatavaran hinnat ovat lähteneet nousuun. Metsäteollisuuden tuotanto kääntyy PTT:n metsätalouden suhdannekatsauksen mukaan kasvuun ensi vuonna tämän vuoden romahduksen jälkeen. Metsäteollisuuden rakenneongelmat jatkuvat PTT:n metsäekonomistin Tapio Tillin mukaan talouden käänteestä huolimatta. Metsäteollisuudessa saatetaan Tillin mukaan sulkea vielä lisää tuotantoa.8.10.2009 10:00 1 kommentti
”Suomesta kadonnut 175 000 työpaikkaa vuonna 2011” Kotimaa Suomen talouden lasku on Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen PTT:n mukaan vakautunut alkuvuoden jyrkästä alamäestä huolimatta. PTT ennustaa bruttokansantuotteen laskevan tänä vuonna 6 prosenttia ja kääntyvän ensi vuonna 1,5 prosentin kasvuun. Työllisyyden paranemista saadaan odottaa pitkään. Työttömyysaste nousee torstaina julkistetun ennusteen mukaan ensi vuonna noin 11 prosenttiin. Vaatimattoman tuotannon kasvun takia työllisyystilanteen paraneminen siirtyy ainakin vuoden 2011 puolelle, ennakoi PTT.24.9.2009 10:24 2 kommenttia
Lehti: Näin kipeästi Suomi tarvitsee ulkomaalaisia Kotimaa Suomi tarvitsee huomattavan määrän lisää maahanmuuttajia joka vuosi, mikäli nykyiset eläke-edut halutaan säilyttää, kirjoittaa Aamulehti. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen toimitusjohtajan Pasi Holmin mukaan ulkomaalaisia tarvitaan vuosittain noin 10 000. Tämän lisäksi töihin on saatava kaikki kynnelle kykenevät nyt työelämän ulkopuolella olevat. Työvaade koskee niin työttömiä kuin työhön jollakin lailla kykyneviä vammaisiakin.14.4.2009 07:01 46 kommenttia
Musta ennustus: Puun kysyntä alle lamavuosien tason Raha Puun kysyntä romahtaa Suomessa rajummin kuin 1990-luvun laman aikaan, ennustaa Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT. Asiasta kertoo keskiviikon Kauppalehti. Tutkimuslaitoksen ennusteen mukaan puun käyttö vähenee Suomessa kahdessa vuodessa 75 miljoonasta kuutiosta 61 miljoonaan kuutioon. PTT:n metsäekonomisti Tapio Tilli sanoo, että muutos voi olla vielä ennustettua suurempikin. Kysynnän väheneminen vaikuttaa väistämättä myös puun hintaan, jota vetää alaspäin myös valtion kesällä lupaama puun myynnin osittainen veronalennus.12.11.2008 07:42 8 kommenttia
Miten suuri palkkaveron alennus on riittävä? Kotimaa Talouden asiantuntijat ovat erimielisiä ansiotuloveron keventämistarpeesta. Yle uutiset kysyi asiaa kolmelta suomalaiselta taloutta tutkivalta taholta. Hallitusohjelmaan on kirjattu 1,1 miljardin euron veronkevennystavoite. Kokonaisuudessaan suurinta summaa veronkevennysten kokonaispotiksi tälle hallituskaudelle ehdotti Veronmaksajain keskusliitto. Toimitusjohtaja Teemu Lehtisen mukaan koko vaalikautena pitää päästä reilun kahden miljardin euron kevennykseen.23.7.2008 07:32 5 kommenttia