Pendolinon moottori syttyi tuleen, matkustajat ulos Kotimaa Pendolinossa syttyi aamupäivällä vaaralliseksi luultu moottoripalo Hämeenlinnan ja Tampereen välillä. VR:n mukaan moottori kuitenkin lähinnä kärysi. Junassa oli yli 200 matkustajaa, ja heidät saatiin ulos. Kukaan ei loukkaantunut, ja palo on saatu sammutettua. Matkustajat odottavat korvaavaa junakuljetusta Iittalassa. Junaliikenne oli täysin seisoksissa noin tunnin. Nyt junat saavat alkaa ajaa onnettomuuspaikan ohi etelään kulkevalla radalla.13.5.2010 11:50 3 kommenttia
Karu totuus Pendolinoista: Tästäkö maksat ylimääräistä? Kotimaa VR tunnustaa, että Pendolino-junien täsmällisyys on heikompaa kuin muilla junatyypeillä. Liikennesuunnittelupäällikkö Herbert Mannerström kertoo, että erot Pendolinojen ja muiden junatyyppien kesken ”eivät ole olleet niin pieniäkään” tämän talven tammi-helmikuun aikana. Muihin junatyyppeihin verrattuna Pendolinot ovat jääneet suhteellisesti huomattavasti useammin matkan varrelle ja italialaisia huippujunia on jouduttu vaihtamaan talven aikana siniseen pikajunakalustoon.30.3.2010 18:14 52 kommenttia
Tässä syy mystisille pendolinoturmille Kotimaa Junien alustarakenteista tunnelissa irronnut jää hajotti perjantaina ikkunoita kahdesta pendolinosta Helsingin ja Turun välillä. Ratahallintokeskuksen mukaan ikkunat rikkoutuivat, koska junista irtosi tunnelissa ilmanpaineen takia jääpalasia ja ne osuivat ikkunoihin. Ikkunat rikkoutuivat molemmista junista samassa tunnelissa Siuntion ja Kelan välillä. Toisessa ennen kello kuutta illalla tapahtuneessa onnettomuudessa hajosi peräti 40 ikkunaa. Kello kahden aikaan iltapäivällä tunnelista ajaneesta junasta rikkoutui neljä ikkunaa.24.1.2009 08:25 10 kommenttia
Mystinen tunneli rantaradalla - Pendolinon ikkunoita säpäleiksi Kotimaa Kahdesta pendolinosta hajosi perjantaina ikkunoita Helsingin ja Turun välillä. Ratahallintokeskuksen mukaan ikkunat hajosivat molemmista junista samassa tunnelissa Siuntion ja Kelan välillä. Toisessa ennen kello kuutta illalla tapahtuneessa onnettomuudessa hajosi peräti 40 ikkunaa. Kello kahden aikaan iltapäivällä tunnelista ajaneesta junasta rikkoutui neljä ikkunaa. Junat pääsivät kuitenkin jatkamaan matkaa, sillä ikkunoiden sisäruudut pysyivät ehjinä. Tapahtumapaikalle lähetettiin perjantaina illalla partio selvittämään rikkoutumisten syytä.23.1.2009 20:29 2 kommenttia
Pendolino roihahti yöllä Kotimaa Turun ratapihan huoltohallissa syttyi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä uhkaava tulipalo. Pendolino-junan puolessa välissä, ravintolavaunun alapuolella olleeseen akustoon tuli tuntemattomasta syystä oikosulku, ja se syttyi palamaan. Päivystävän palomestarin mukaan palossa tuhoutui akusto ja junaan tuli hieman savuvahinkoja. Materiaaliset vahingot ovat arviolta kymmeniä tuhansia euroja. Hallissa olleet työntekijät havaitsivat palon. Henkilökunnan alkusammutustöiden avulla vältyttiin suuremmilta vahingoilta, päivystävä palomestari kertoi.30.7.2008 07:08 1 kommentti