Pepsi
McDonald’s tekee valtion läskiohjetta? – Britit ihmeissään
Ulkomaat Britannian terveysministeriö on nostanut pikaruokaketjut kuten McDonald’sin ja KFC:n sekä muun muassa virvoitusjuomayhtiö Pepsin tärkeään osaan laajassa selvitystyössä, jonka avulla valtio pyrkii löytämään muun muassa lainsäädännöllisiä keinoja vähentää ylipainoa ja parantaa kansanterveyttä, kertoo brittilehti The Guardian ihmetellen.
Suuri huijaus: Kallis pullovesi onkin kraanavettä
Tiede ja ympäristö Pullotettuun veteen ihastuneet amerikkalaiset ovat alkaneet viime aikoina jarrutella sen lipittämistä. Osasyynä menekin hiipumiseen on ympäristöaktivistien kampanjointi, mutta myös pulloveden hinta ja selvitykset sen laadusta ovat viemässä amerikkalaisia takaisin kraanaveden pariin.
Pepsiltä ”merkittävä teko”
Kotimaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kehuu Pepsiä yhtiön eilisestä päätöksestä vetää sokerilla täysin makeutetut virvoitusjuomansa pois ala- ja yläasteen kouluista ympäri maailman vuoteen 2012 mennessä.
THL pitää Pepsin päätöstä merkittävänä edistysaskeleena.
Pepsi teki päätöksensä neuvoteltuaan vuoden ajan Maailman Sydänliiton (WHF) kanssa.
Tässä ovat maailman parhaiten palkatut naiset
Tulossa yksi tv-historian kovimmista tapauksista?
Raha Tv-yhtiöt ja mainostajat toivovat, että Barack Obaman virkaanastujaisista tulee yksi television historian kovimmista tapauksista, kertoo brittilehti Telegraph. Virkaanastujaisten tv-lähetyksen mainospaikoista käydään jo kauppaa hinnoissa, jotka ovat lähellä urheilutapahtuma Super Bowlin mainoshintoja.







