Nasan Mars-luotain simahti täysin Ulkomaat Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa ei saa enää yhteyttä Mars-luotaimeensa. Nasan asiantuntijat arvioivat, että luotain on hyytynyt lopullisesti. Se ehti kuitenkin lähettää tietoja Marsista odotettua pidempään. Phoenix-luotain laskeutui Marsiin toukokuun lopulla noin vuoden matkan jälkeen. Luotain keräsi näytteitä yli kaksi kuukautta ennakoitua kauemmin. Luotaimen avulla etsittiin jälkiä elämästä ja selvitettiin, kuinka paljon Marsin pohjoisella pallonpuoliskolla on vettä. Siinä oli myös suomalaisvalmisteinen laite, joka mittasi planeetan kaasukehän painetta.11.11.2008 06:57
Marsissa satoi lunta! Ulkomaat Nasan Phoenix-luotain on löytänyt veteen viittaavia mineraaleja sekä huomannut putoavaa lunta ensimmäistä kertaa, kertoo uutistoimisto AP. Maaperänäytteet paljastivat kaksi mineraalia, mikä tarkoittaa sitä, että Marsissa on aiemmin ollut vettä. Löytyneitä mineraaleja, hiilikarbonaattia ja liuskesilikaattia, ei tavallisesti muodostu ilman vettä. Phoenix-luotaimen laser huomasi myös pilvistä satelevaa lunta, joka kuitenkin hävisi ennen kuin osui Marsin pinnalle.30.9.2008 07:13
Takaisku toiveille elämästä Marsissa Ulkomaat Phoenix-luotain on ehkä löytänyt Marsin maaperästä perkloraattia, kertovat Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan tiedemiehet. Esimerkiksi rakettipolttoaineessa käytetty perkloraatti on vahvasti hapettava ja syövyttävä aine. Perkloraatin löytyminen saattaa tarkoittaa sitä, etteivät olosuhteet Marsissa olekaan niin suotuisat elämän syntymiselle kuin tiedemiehet ovat tähän saakka uskoneet. Nasan mukaan löytö vaatii kuitenkin tarkempia tutkimuksia, jotta voitaisiin varmistua siitä, ettei avaruusluotain ole tuonut perkloraattia mukanaan.5.8.2008 12:52 2 kommenttia
Marsperän mysteeri vihdoin ratkeamassa? Ulkomaat Marsiin laskeutunut Phoenix-luotain on onnistunut kuopimaan marsperästä ensimmäisen näytteen maa-ainesta ja ottamaan ne sisään pieneen tutkimusuuniin analyysiä varten. Asiasta kertoi Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa torstaina Suomen aikaa. Luotain teki lukuisia yrityksiä näytteiden saamiseksi tutkimusuuniin, mutta marsperän kiinteys yllätti luotaimen sekä tutkijat sen tukkiessa uuniin johtavan kourun. Lopulta näyte-aine saatiin uuniin ravisuttamalla luotainta.12.6.2008 14:33 1 kommentti
Phoenix –luotaimen ongelmat selvitetty toistaiseksi Ulkomaat Yhdysvaltojen Marsiin lähettämän Phoenix-luotaimen viestintäongelmat saatiin korjattua Suomen aikaa keskiviikkoiltana. Luotain ei ollut päässyt tekemään töitään, kun radioyhteys Phoenixin ja Marsia kiertävän satelliitin välillä katkeili. Yhteyden katkeaminen esti luotainta käyttämästä robottikättään, jolla sen on määrä tutkia Marsin pintaa ja kerätä näytteitä. Yhdysvaltojen avaruushallinnon Nasan tutkijat eivät osanneet heti sanoa, mistä ongelmat johtuivat. Yhteysongelmia lukuun ottamatta Phoenix voi hyvin.28.5.2008 20:50
Tällaisen DVD-tervehdyksen Nasan luotain jätti Marsiin Ulkomaat Nasan Phoenix-luotain on jättänyt Marsiin DVD:n, johon on koottu tietoa ja taidetta koskien Maan ja Marsin välisiä suhteita. Erikoislasista tehdyn DVD:n pitäisi säilyä jopa tuhansia vuosia. Asiasta kertoo brittilehti Daily Mail. DVD jätettiin Marsiin tulevien asukkaiden löydettäväksi. Levy sisältää muun muassa henkilökohtaisia tervehdyksiä sci-fi-kirjailijoilta, taidetta Mars-teemalla ja Orson Wellesin radiokuunnelman H.G. Wellsin Maailmojen sodasta. Mukana on toki myös faktaa ja sen pohjalta tehtyjä teorioita.28.5.2008 12:53 1 kommentti
Nasan Mars-luotain ongelmissa Ulkomaat Radio-ongelmat häiritsevät Mars-luotain Phoenixia, kertoo Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa. Planeetan pinnalle laskeutuneen Phoenixin ja sen sanomia planeetan kiertoradalta Maahan lähettävän MRO-luotaimen välisissä UHF-radioyhteyksissä on ollut ongelmia. Nasa arvelee, että ongelmat saattavat johtua avaruushiukkasten törmäyksestä MRO-luotaimeen. Jos MRO:n ongelmat jatkuvat, voi toinen Marsia kiertävä luotain toimia varayhteytenä. Nasan mukaan Phoenix toimii normaalisti. Phoenix etsii Marsista jälkiä elämästä.28.5.2008 06:16
Tällaista on Marsissa - katso tuoreet kuvat Ulkomaat Yhdysvaltain Phoenix-luotain on laskeutunut Mars-planeetalle. Laskeutuminen sujui hyvin ja luotain on jo lähettänyt Marsista kuvaa Maahan. Luotain etsii Marsin napa-alueen maaperästä merkkejä vedestä ja mikroskooppisista eliöistä. Ilmatieteen laitoksen mukaan luotaimen mukana matkannut suomalaisinstrumentti toimii jo. Se mittaa Marsin kaasukehän painetta.26.5.2008 11:14 3 kommenttia
Phoenix-luotain laskeutui Marsiin - Nasa jännittää Ulkomaat Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Phoenix-luotain on saapunut Mars-planeetalle. Nasa vahvistaa, että laskeutuminen sujui suunnitelmien mukaisesti. Luotaimen avulla on tarkoitus selvittää, onko Marsin napa-alueilla ollut riittävästi virtaavaa vettä elämän ylläpitämiseen. Phoenix lähetettiin avaruuteen Floridasta viime elokuussa.26.5.2008 06:38