Elma & Liisa Lahjakkaiden näyttelijättärien Pamela Tolan ja Pihla Viitalan päähänpistosta syntynyt absurdi 40-minuuttinen roadmovie ”Elma & Liisa” on kevyesti hauska, mutta myös ihmeen vakava ja kypsä teos. Se tuntuu ihan pitkältä elokuvalta. Aloitetaan kaukaa. Jostakin sieltä, 1800-luvun ranskalaisesta kirjallisuudesta, ehkäpä Stendahlilta, kumpuaa mieleen lause: ”Kreivitär oli yhä kaunis, vaikka hän lähenteli jo kolmattakymmenettä ikävuottaan.”
Elokuva-arvio: Veijarit No onkos tullut kesä? Ajatus tulee mieleen, kun katselee yökerhoon jonottavien minihametyttöjen rivistöä Lauri Nurksen uutuuskomediassa ”Veijarit”. Teos herättää ristiriitaisia mielteitä: se on yhtä aikaa tunkkainen ja raikas. Aikuistumista vastaan pyristelevien alle kolmekymppisten elämää on kuvattu ennenkin: Truffaut’n ”Jules ja Jim”, Mika Kaurismäen ”Valehtelija”, Lauri Törhösen ”Insiders”. On mukavampi ajatella tässä yhteydessä näitä vanhempia ja parempia elokuvia kuin tuoreempia ja surkeampia amerikkalaisia ”Buddy-komedioita” kuten on jo tehty.
Tämän suomalaisuutuuden ”vainoharhaisuus” kiehtoo Kulttuuri Uuden Suomen elokuvakriitikko Mikko Piela on käynyt katsomassa Pihla Viitalan tähdittämän suomalaisen elokuvauutuuden Paha perhe. Pielan mukaan Aleksi Salmenperän kolmas ohjaustyö on ”sekä mietityttävä että herkullinen teos”. - Juonikuvio on hieman erikoinen, mutta sen pääaihelmana oleva vainoharhaisuus tarjoaa samastumispintaa ihan tavallisiinkin parisuhteisiin ja avioliittoihin, Piela kirjoittaa. - [Elokuvan] isätyyppejä epäilemättä lyötyy maastamme runsaasti. Ulkoisesti järkevä ja hillitty ihminen, joka on sisäisesti täysi natsi ja hullu.28.1.2010 15:48 4 kommenttia
Paha perhe Aleksi Salmenperän kolmas ohjaustyö ”Paha perhe” on sekä mietityttävä että herkullinen teos. Se on muodoltaan kypsä, hyvin näytelty ja hyvin kirjoitettu ”bergmanilainen” kamarielokuva. Elokuvan näyttelijät, kuten pääosassa oleva Ville Virtanen, ovat julkisesti kiitelleet ohjaaja Salmenperän alkuperäiskäsikirjoitusta. Kiitoksiin on syytä yhtyä: Salmenperästä on kehittymässä sanan vanhanaikaisessa ja hyvässä mielessä ”Auteur”, jolla on hallittu, kaikkiin yksityiskohtiin ulottuva tyylinsä.
Rööperin naamanvääntöosasto toimii Kulttuuri Aleksi Mäkelän elokuva Rööperi on Uuden Suomen elokuvakriitikko Mikko Pielan mielestä taas ns. ”miesten elokuva”. Se on yllättävästi enemmänkin surumielinen kuin toiminnallisesti viihdyttävä ja siinä mielessä puolihyvä. –Romantiikka ja erotiikka se ei näköjään sovi meikäläisille jätkille. Sinänsä kummallista, koska etukäteen luulisi, että pornokaupan Iso-Roobertinkadulle perustaneen ihmisen elämäntarinassa olisi tätäkin elämänpuolta ollut ilmaistavaksi asti, Piela8.1.2009 15:20
Rööperi Aleksi Mäkelän ohjaama ”Rööperi” on kulttuurihistoriallisesti kiinnostava kuvaus Helsingin Punavuoren kaupunginosassa vallinneesta rikollisesta elämänmuodosta 1960-luvulla ja 1970-luvulla. Se on yllättävästi enemmänkin surumielinen kuin toiminnallisesti viihdyttävä ja siinä mielessä puolihyvä. Elokuva pohjautuu Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin haastatteluromaaniin ”Rööperi – Rikoksen vuodet 1955-2005”. Monet luotettavat tahot ovat kirjaa suositelleet.
