Puolueet saivat 34 miljoonan €:n potin: näin jaettiin Kotimaa Valtioneuvosto on myöntänyt eduskuntapuolueille avustukset. Uusi Suomi listasi oheiseen taulukkoon puolueiden saaman rahamäärän valtiolta. Valtionavustukset myönnetään puolueiden poliittisen toiminnan sekä tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Avustukset jaetaan puolueiden eduskuntavaaleissa saamien kansanedustajapaikkojen lukumäärän mukaan. Avustuksista 10 prosenttia on käytettävä naisten poliittiseen toimintaan. Samoin 10 prosenttia avustuksesta on mentävä piirijärjestöille. Noin puolet puoluetuesta tarkoitetaan tiedotustoimintaan ja viestintään.26.1.2012 14:29 5 kommenttia
Persujen uusi ”palkka”: 585 000 €/kk Raha Perussuomalaisten puoluetoimistolla saatetaan hieraista silmiä toukokuun puolivälissä. Suunnilleen niihin aikoihin puolueen tilille nimittäin jysähtää uudelleen laskettu, vaalituloksen mukainen ”kuukausipalkka” eli virallisesti puoluetuki. Uusi Suomi laski yhdessä valtioneuvoston kanslian erityisasiantuntijan Valtteri Niemisen kanssa, että perussuomalaisten puoluetueksi muodostuu toukokuusta lähtien 585 000 euroa kuukaudessa.19.4.2011 13:42 20 kommenttia
Suomi antaa 12 000 000 € puolueille Kotimaa Valtioneuvosto on torstaina myöntänyt puolueille yhteensä 12 miljoonaa euroa puoluetukea ajalle 1.1.–30.4.2011 eli eduskuntavaaleihin asti. Loppuvuoden avustukset riippuvat puolueiden vaaleissa saamien kansanedustajapaikkojen lukumäärästä. Puolueavustuksesta yhteensä 5 970 000 euroa on tarkoitettu puolueiden poliittisen toiminnan tukemiseen, mistä 12 prosenttia on käytettävä naisten poliittiseen toimintaan ja samansuuruinen osuus piirijärjestöjen toimintaan. Loput eli 5 970 000 euron osuus on tarkoitettu puolueiden tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen.3.2.2011 14:35 9 kommenttia
+4,9 milj.€ – Soini saa jättipotin? Kotimaa Jos gallupluvut pitävät yhtään paikkaansa, puolueiden saama rahavirta kääntyy ensi vuonna päälaelleen. Timo Soinin johtama perussuomalaiset on Uuden Suomen laskujen mukaan saamassa valtion myöntämää puoluetukea lisää huikeat 4,9 miljoonaa, kun taas esimerkiksi keskusta olisi menettämässä 2,2 miljoonaa euroa. Koko vaalikauden aikana eli neljässä vuodessa perussuomalaiset saisivat lisää tukea yhteensä noin 20 miljoonaa euroa, jos puoluetuki pysyy ennallaan.15.12.2010 16:37 36 kommenttia
Ruotsi: Mysteerilahjoitukset OK Ulkomaat Ruotsin hallitus ei aio kieltää salaisia lahjoituksia poliittisille puolueille Euroopan neuvoston arvostelusta huolimatta. Hallituksen kannasta kertoi oikeusministeri Beatrice Ask Ruotsin radiolle keskiviikkona. Ruotsi on yksi harvoja Euroopan maita, joissa puolueet voivat ottaa vastaa lahjoituksia ilmoittamatta lahjan antajaa. Euroopan neuvoston korruption vastainen yksikkö on arvostellut käytäntöä ja vaatinut tarkempaa läpinäkyvyyttä puoluerahoitukseen.17.2.2010 08:56 1 kommentti
Joka kolmas hyväksyy työnantajien ja ammattiliittojen puoluerahoituksen Kotimaa Melkein joka kolmas suomalainen hyväksyy sekä ammattiliittojen että työnantajajärjestöjen antaman tuen puolueille. Tämä käy ilmi Länsiväylä-lehden Taloustutkimuksella teettämästä selvityksestä. Selvityksen mukaan kyselyyn vastanneet hyväksyvät yleensä ay-liikkeen antaman puoluerahoituksen, jos he hyväksyvät myös työnantajapuolen antaman rahoituksen. Puoluekannatuksen mukaan on joitakin eroja. Vasemmistoliiton kannattajista kuusi ja demareiden kannattajista neljä kymmenestä hyväksyy ay-liikkeen antaman tuen. Kokoomuksen kannattajista ay-rahoituksen hyväksyy joka kolmas.3.10.2009 09:15 13 kommenttia
Professori: Sponsorilippikset poliitikoille Kotimaa Uutta vaalirahalakia puuhaavaan Lauri Tarastin ryhmään kuuluva valtio-opin professori Jan Sundberg ehdottaa, että yritysmaailma kertoisi poliitikoille jakamastaan tuesta samalla periaatteella kuin urheilusponsoroinnin yhteydessä. – Jos makkaratehdas näyttää, että tuemme sitä joukkuetta esimerkiksi, niin näyttäköön sitten että tukee jotain poliittista puoluetta. Totta kai pienillä summilla, jokin rajahan siinä pitää olla, Sundberg sanoi Ylen Aamu-tv:ssä.30.9.2009 07:13 12 kommenttia
Ministeriölle torut lepsuilusta Raha Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV moittii oikeusministeriötä lepsuilusta puoluetuen käytön valvonnassa, mutta toteaa että puoluetuki oli joka tapauksessa käytetty oikein. VTV:n tarkastuskertomus koskee vuoden 2007 puoluetukea. Suomen ylin tarkastusviranomainen huomauttaa oikeusministeriötä siitä, ettei se ole pyytänyt puolueilta näiden tilinpäätöksistä puuttuvia papereita tai tilintarkastajien lausuntoja, vaikka sen olisi pitänyt niin tehdä.14.7.2009 06:40 8 kommenttia