R-kioski
Tämä mies ryösti kioskin – tunnistatko kuvasta?
Tässä on R-Kioskien uusi salaperäinen logo
Raha Kahdeksalle pääkaupunkiseutulaiselle R-Kioskille on talven aikana vaivihkaa ilmestynyt uudenlainen logo. Kehitysjohtaja Sari Martikainen vahvistaa Uuden Suomen havainnon, mutta pysyy muuten salaperäisenä; Varmaa ei ole, tuleeko uutuudesta lopulta koko ketjun logo.
-Päätöstä asiasta ei olla vielä tehty, Martikainen sanoo Uudelle Suomelle.
Kuristettu Atik Ismail: Sama mies vainosi jo aiemmin
Kotimaa Jalkapallolegenda Atik Ismail on yhä erittäin järkyttynyt viikonlopun tapahtumista. Vasemmistoliiton eurovaaliehdokkaan kurkkuun käytiin käsiksi keskellä sunnuntai-iltapäivää Helsingin keskustassa sijaitsevalla R-kioskilla.
– Olin aivan shokissa. Noin peloissani en ole ollut koskaan, Ismail kertoo Uudelle Suomelle.
Madonna-raivo leimahti: Nyt valitetaan
Viihde Madonnan konserttilippujen myynnin takkuilu maanantaina aiheutti tukun yhteenottoja Kuluttajavirastoon. Asiasta kertovan Ylen mukaan vihaiset asiakkaat ovat valittaneet muun muassa puhelimessa jonottamisesta sekä väärästä tiedottamisesta koskien R-kioskien lipunmyyntiä.
Myös lipunmyyntiä hoitanut Lippupiste on joutunut suuren palauteryöpyn kohteeksi.





