Onnettomuus sattui illansuussa tiellä 88 noin kymmenen kilometriä Raahesta Vihantiin päin. Vihannista päin tulleen säiliörekan perävaunu lähti jarrutuksen jälkeen heittelehtimään ja ajautui viereiselle kaistalle. Traktoria lavallaan kuljettanut kuorma-auto törmäsi siihen. Kuorma-auton ohjaamo rikkoutui onnettomuudessa ja kuljettaja jäin pahasti puristuksiin. Myös apumies loukkaantui. ››
Kun poliisi meni tarkastamaan asiaa, ilmoitus osoittautui vahvasti oikeaksi. Baari suljettiin ja myyjä, keski-ikäinen paikkakuntalainen mies, poistettiin baarista.
Poliisin mukaan mies oli ”suorastaan kunnostautunut tuotteidensa esimaistajana”, sillä hän puhalsi poliisin alkolmetriin yli kolmen promillen luvut. ››
Poliisin mukaan miehellä on viime aikoina ollut muistikatkoksia.
Perälä on noin 165 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen. Katoamishetkellä hänen yllään oli tummanvihreä pusakkamallinen kevyttoppatakki ja tummanharmaat housut. Hänen päässään oli todennäköisesti tumma pipo. Mies liikkuu yleensä jalkaisin. ››
Miehen vatsaan tuli vertavuotava haava. Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä.
Pahoinpitely tapahtui Seminaarinkadulla noin kello 02. Pariskunnan molemmat osapuolet olivat noin 30-vuotiaita. ››
Aluksi Sillanpää mielii yhtä voimalaa, mutta pitemmän ajan tavoite on 2-3 turbiinia.
Laulajanuraansa Sillanpää ei silti ole lopettamassa.
Sillanpää ironisoi sijoittamiseen ja rakentamiseen suuntautuvan firmansa olleen liikkeellä hieman väärään aikaan rakennusalalla. ››
Kun mukaan liittyvät ensi vuonna Ilomantsin Pampalon ja Raahen Laivakankaan kaivokset, kultaa nousee toiset viisi tonnia lisää.
Kullan hinnan kohoaminen on kiihdyttänyt kaivosten avaamista, ja tehnyt kaivostoiminnasta entistä kannattavampaa. Parhaimmillaan investointikulut saadaan nykyhinnalla jo vuodessa takaisin. ››
Googlen palvelussa sekä tiedotusvälineissä julkaistu kuva on aiheuttanut ensimmäisen Street View'ta koskevan poliisitutkinnan Suomessa. Raahen poliisi selvittää, onko kuvaamisen yhteydessä syyllistytty salakatseluun ja yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.
- Tämä on katastrofi, miten joku voi kytätä meidän elämää tällä tavalla? kommentoi järkyttynyt kuvassa olleen miehen puoliso Ilta-Sanomille. ››
Street View -näkymän Suomen kuvat julkaistiin aiemmin tiistaina.
Palvelusta löytyi kuva, jossa rivitalonsa takapihalla käyskentelevää miestä oli kesällä kuvattu salaa aidan takaa. Google poisti asiasta nousseen kohun vuoksi kuvan karttapalvelustaan torstaina. ››