Rautaruukki
Suomen iso ongelma – herätkää, pomot
”4 €/h Suomessa” – Nyt alkoi saarto
4 €/h Suomessa – raksamiehet kypsyivät
Kotimaa Rakennusliitto kertoo, että Raahen Rautaruukin tehtaalla toimiva yritys Beroa Deutschland ei ole noudattanut työehtosopimusta puolalaistyöntekijöiden palkkauksessa ja työajoissa. Liitto uhkaa nyt Beroaa saarrolla, jos palkanmaksua ei saada kuntoon.
- Haastatteluissa olemme saaneet tiedon, että muutoin palkka on ollut 3–4 euroa tunnilta.
Rankka väite: 4 €/h – Suomessa
Raha Rakennusliitto, poliisi ja työsuojeluviranomaiset ryhtyvät selvittämään väitteitä puolalaistyöntekijöiden työoloista Rautaruukin Raahen tehtaalla, kertoo Rakennusliiton Oulun aluetoimiston toimitsija Seppo Lopakka Uudelle Suomelle.
Rakennusliitto ja poliisi tekivät eilen tarkastusiskun tehtaalle.
Puolalaiset ovat työskennelleet masuunityömaalla saksalaisen pääurakoitsijan alaisuudessa.
”Tupakkasota” syttyi tehtaassa – duunareilla kova linja
Yle: Pomo suututti 1600 duunaria – ”Moraalitonta”
Johtajien bonukset yhä pilvissä - valtionyhtiöt eivät tottele
S-ryhmän ja Keskon merkitys kasvoi
Raha Suuret vientiyritykset menettivät viime vuonna huomattavasti enemmän liikevaihtoa kuin kotimaahan keskittyvät suuryritykset. Teollisuusyritysten kutistuminen merkitsee sitä, että muun muassa suurimpien kauppaketjujen Keskon ja S-ryhmän merkitys on vahvistunut suhteellisesti.
Myös elintarviketeollisuus on selvinnyt pienemmin menetyksin kuin vientialat.
Uusi ydinvoimaidea: ”Yhdistäkää voimanne”
Raha Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mielestä ydinvoimalan rakentamislupia hakevien energiayhtiöiden kannattaa yhdistää voimansa. Hän arvioi keskustan Verkkoapilassa, ettei valtioneuvosto myönnä lupaa kaikille kolmelle hakijalle eli Fennovoimalle, Fortumille ja Teollisuuden Voimalle (TVO).





