Lehti: Arkkiatri tyrmää eutanasian: ”Suurelle osalle olisi paha” Kotimaa Arkkiatri Risto Pelkonen ei ole valmis hyväksymään eutanasiaa, eli armomurhaa. Arkkiatri, eli lääkärikunnan vanhin kertoo keskustan pää-äänenkannattajan Suomenmaan haastattelussa, että lääkärin antama kuolinapu ei sovi suomalaiseen hoitokulttuuriin. Pelkosen mielestä saattohoitoa pitäisi sen sijaan kehittää entisestään.17.3.2012 13:48 28 kommenttia
Lääkärien vanhin luopuisi ympärileikkauksista Suomessa Kotimaa Arkkiatri Risto Pelkonen toivoo, että ympärileikkauksista luovuttaisiin. Hän kuitenkin toteaa kirkon pod.fi-sivustolla, että kyseessä on juutalaisten ja muslimien asia, johon muut eivät voi vaikuttaa. Pelkonen pitää suurimpana ongelmana sitä, että ympärileikkaus tehdään lapselle, joka ei voi sanoa omaa mielipidettään. Hänen mielestään olisi tärkeää, että lapset olisivat sen ikäisiä, että he saisivat itse päättää omasta ympärileikkauksestaan.12.2.2010 06:29 6 kommenttia
Arkkiatri kauhistui: ”Miksi pimeä puoli ilmaantuu hoitotyössä?” Kotimaa Arkkiatri Risto Pelkonen haluaa selvittää, miksi suomalainen hoitohenkilökunta syyllistyy potilassurmiin, kertoo Yle. Helsinkiläistä perushoitajaa vastaan nostettiin keskiviikkona syytteet viidestä murhasta ja kuudesta murhan yrityksestä. Pelkosen mukaan tapauksesta ja muista vastaavista pitää ottaa oppia: miksi tekoihin ryhdytään ja miten niitä voitaisiin ehkäistä.31.12.2009 09:04 25 kommenttia
Opettajien lomautukset näkyvät tulevissa sukupolvissa? - ”Vanhempien jatkeita” Kotimaa Opettajien lomautukset ovat arkkiatri Risto Pelkosen mielestä vaarallisia erityisesti syrjäytymisuhan alla oleville oppilaille. –Opettajat ovat tavallaan vanhempien jatkeita. Heidän tehtäviinsä kuuluu heikoimpien tukeminen. Luokkien suurentaminen pienentää opettajien mahdollisuutta oppilaiden persoonalliseen kohtaamiseen, Pelkonen sanoo Opettaja-lehden tuoreessa numerossa.15.12.2009 10:59
H1N1: Lääkärien vanhin lyttää mediaa Kotimaa Suomen lääkäirikunnan vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen arvosteli tänään tiedotusvälineiden toimintaa sikainfluenssan uutisoinnissa. Ensin luotiin hurjia uhkakuvia, ja sen jälkeen epidemiaa alettiin väheksyä. Rokotuksista tuotiin esiin haitat, mutta ei hyötyjä. TV1:n Ykkösaamussa lauantaina vieraillut arkkiatri hämmästeli median tapaa käyttää paljon "niin sanottuina asiantuntijoina sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole mitään asiantuntijoita". "Suupalttien" käyttö sekoittaa ihmisten käsitykset kokonaan.5.12.2009 14:43 27 kommenttia
Osa Suomen lääkäreistä ”merkittävä terveysriski” Kotimaa Potilaalla on oikeus kieltäytyä sellaisen lääkärin hoidosta, joka ei ole ottanut sikainfluenssarokotetta. Näin vakuuttaa peruspalveluministeri Paula Risikko Aamulehdessä. Hänen mukaansa potilaalla on oikeus kysyä hoitavalta lääkäriltä tai hoitajalta, onko tämä ottanut rokotteen. Arkkiatri Risto Pelkosen mukaan sikainfluenssarokotteesta kieltäytyvä lääkäri tai hoitaja on merkittävä terveysriski esimerkiksi syöpää sairastavalle potilaalle. Pelkonen vaatii, että jokainen lääkäri tai hoitaja, joka kieltäytyy rokotteesta on otettava vakavaan puhutteluun.27.10.2009 07:19 11 kommenttia
H1N1-ärähdys: ”Missä vastuu, hoitajat?” Kotimaa Lääkärikunnan vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen ihmettelee hoitohenkilökunnan sikainfluenssarokotteen vastustusta MTV3:n haastattelussa. Pelkonen ei ymmärrä, mihin rokotekielteisyys perustuu. Hän miettii, että ehkä tiedottamisessa on mennyt jokin vikaan. - Jos hoitohenkilökunta alkaa ylläpitää joukossaan tätä tautia, niin he tietysti koko ajan sitä levittävät, Pelkonen huomauttaa. Pelkonen kyselee myös hoitajien ammatillisen vastuuntunnon perään.23.10.2009 13:59 58 kommenttia
Kauhupaljastukset vanhustenhoidosta ”yksittäistapauksia” Kotimaa Kuntaliiton sosiaali- ja terveysjohtaja Jussi Merikallio sanoo, että vanhustenhuoltoa koskevien selvitysten pahalta kuulostavat paljastukset ovat yksittäistapauksia. - Selvityksissä mainitut tapaukset ovat ääripäitä, eivätkä kuvaa vanhustenhoidon tilaa kokonaisuudessaan. Kyse on yksittäistapauksista, vaikkakin tietenkin erittäin huolestuttavista sellaisista, Merikallio sanoo lausunnossaan. Merikallion mukaan yksittäistapauksiakaan ei voida hyväksyä ja puutteet tulee korjata, Merikallio kuitenkin sanoo.18.9.2009 09:32 12 kommenttia
”Järjestelmä pettää Suomessa” Kotimaa Arkkiatri Risto Pelkosen mukaan Suomesta ei tunnu löytyvän todellista tahtoa parantaa vanhustenhoitoa. Arkkiatri sanoo Suomenmaa-lehdessä, että säännöllisesti julkisuuteen nousevat kauhutarinat vanhustenhoidon tilasta osoittavat, ettei maastamme löydy riittävästi tahtoa tilanteen muuttamiseksi. Pelkonen ei usko opposition välikysymyksen tuovan parannusta vanhustenhoitoon. Sen sijaan hän haluaisi sosiaalipuolelle entistä Lääkintöhallitusta muistuttavan tahon, joka ohjaisi ja valvoisi kuntien toimintaa.16.9.2009 07:31 14 kommenttia
Kirkon miehiltä vastalause sunnuntaiaukiololle: "Rahalla ostetaan perheen aikaa" Kotimaa Arkkiatri Risto Pelkonen ja arkkipiispa Jukka Paarma eivät kannata kauppojen pitämistä auki sunnuntaisin. Pelkosen mukaan kauppojen pyhäaukiolo on täysin tarpeetonta. – Valtaväestölle tekisi hyvää rauhoittua ja hiljentyä, eikä aina mennä jonnekin. Kauppa luo tarpeita, joita ei itse asiassa ole, arkkiatri Pelkonen sanoo Kotimaassa. Saman lehden verkkolehdessä arkkipiispa Paarma luonnehtii kauppojen pyhäaukioloa polvien notkistamiseksi kulutusjumalalle.20.11.2008 10:04 15 kommenttia