Arvio: ”Kreikka lähtee eurosta” – Näin se kävisi Raha Entä jos Kreikka todella jättää Euroopan rahaliitto EMU:n? Tämä kysymys muuttui sunnuntaina ajankohtaiseksi, kun talousleikkauksia vastustavat puolueet saivat enemmistön parlamentissa. Käytännössä Kreikka on sidottu rahaliittoon ja muihin euromaihin yhteisellä Target-maksujärjestelmällä sekä Euroopan keskuspankin kautta (EKP). Mitään varsinaista sopimusta siitä, miten ero EMU:sta hoidettaisiin, ei ole.8.5.2012 15:20 55 kommenttia
Kreikan ”konkurssirikos”? ”Oli tiedossa jo etukäteen” Raha Kansataloustieteen professori Antti Ripatti pitää Kreikan velkaleikkausten tapahtuneen kansainvälisten velkamarkkinoiden normaalien käytäntöjen mukaisesti. Eilen sovitut noin 53 prosentin velkaleikkaukset Kreikan valtionlainaan ovat keränneet viime päivinä arvostelua eri tahoilta. Kritiikki kohdistuu ennen kaikkea siihen, että velkaleikkuriin joutuivat vain yksityisten sijoittajien omistamat Kreikka-lainat. Euroopan keskuspankin ja euromaiden hallussa olevat lainat pitävät nimelliset arvonsa.22.2.2012 15:12 10 kommenttia
”Saksan ja Suomen oma raha olisi EU:n tuho” Raha Ehdotus Suomen, Saksan, Itävallan ja Hollannin omasta yhteisvaluutasta saa nyt arvovaltaista kritiikkiä talouslehti Financial Timesissa. Toisaalta esitykselle, jonka teki Saksan teollisuuden kattojärjestön ex-johtaja Hans-Olaf Henkel, löytyy myös tukijoita.1.9.2011 08:57 32 kommenttia
Urpilainen selvensi eurokantaansa – ”Ei paniikkia” Raha SDP ajaa Portugalin hätäapupakettiin velkajärjestelyä. Selvennys puolueen eurokantaan saatiin perjantaina, kun puheenjohtaja Jutta Urpilainen esiintyi Ylen puheenjohtajatentissä. - Sijoittajavastuu olisi hallittu velkajärjestely. Siihen keinoja on esimerkiksi valtion lainojen takaisinmaksun lykkäys tai korkojen leikkaaminen, Urpilainen sanoi.9.4.2011 08:27 62 kommenttia
SDP veisi Euroopan kaaokseen? – ”Paniikki” Raha SDP:n vaatimus pankkien ja sijoittajien vastuun toteutumisesta Portugalin lainapaketin yhteydessä voisi johtaa laajaan paniikkiin koko Euroopassa. Tutkimusjohtaja Roger Wessman Nordeasta arvioi Uudelle Suomelle, että SDP ”avaisi Pandoran lippaan”, kun sijoittajien panikoinnin seurauksena rahahanat Euroopassa kiristyisivät. Uuden Suomen tietojen mukaan valtiovarainministeriössä jaetaan Wessmanin näkemys ja SDP:n vaatimusta pidetään utopistisena.8.4.2011 10:40 148 kommenttia
Euroopan pelko ei hellitä: ”Portugali on rajalla” Raha Portugali on hyvin lähellä rajaa, jonka ylittymisen jälkeen se kääntyy EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston hätäapurahaston puoleen, totesi Nordean tutkimusjohtaja Roger Wessman Ylen aamu-tv:ssä. Wessman uskoo näin käyvän, mikäli Portugalin valtion velkakirjojen korot – eli maan rahasta maksama hinta – nousevat vähänkin keskiviikon lainahuutokaupan 6,71 prosentista (10-vuotiset lainat).13.1.2011 07:49 4 kommenttia
”Irlannissa on pahin nähty – seuraavaksi Portugali?” Raha Nordean tutkimusjohtaja Roger Wessman arvioi Uuden Suomen haastattelussa, että Irlannissa on nyt pahin nähty. Irlannin valtiovarainministeri Brian Lenihan ilmoitti tänään, että maa aikoo hakea talousapua EU:lta, Euroopan keskuspankilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä.21.11.2010 19:09 26 kommenttia
Luvassa pörssikrapula? Raha Osakemarkkinat ovat olleet taantuman keskellä jo kolme kuukautta reippaassa nousussa. Asiantuntijat kuitenkin arvioivat, että hilpeää kevättä voi seurata krapula. Tapiolan pääekonomistin Jari Järvisen mukaan kurssinousu on ollut talouden näkymiin verrattuna vauhdikasta, mikä voi ennakoida korjausliikettä alaspäin. – Kieltämättä nousu on ollut vähän turhan voimakas suhteessa talouden näkymiin. Syksy näyttää onko tämä kestävällä pohjalla, mutta vielä tätä on syytä epäillä, Järvinen arvioi.15.6.2009 07:32 1 kommentti