Lääkäri Ylelle: ”Suomi 100 vuotta jäljessä – taudit tarttuvat aikuisiin” Kotimaa Lapsia rokotetaan Suomessa ensiluokkaisesti, mutta tarttuvat taudit piinaavat turhaan aikuisia. Tätä mieltä on Lapin sairaanhoitopiirin ylilääkäri Markku Broas Yle Uutisten haastattelussa. Broas toteaa, että Suomi on tarttuvien tautien ennaltaehkäisyssä sata vuotta jäljessä.16.2.2011 15:16 12 kommenttia
H1N1-yllätys: Rokote ”liian nopeasti” Kotimaa Terveiden yli 24-vuotiaiden sikainfluenssarokotukset aloitettiin Helsingin terveyskeskuksissa tänään. Uuden Suomen tekemän soittokierroksen perusteella jonoja ei kuitenkaan päässyt syntymään, päinvastoin. Rokotettavaksi pääsee nyt ”liian nopeasti”, kertoo Herttoniemen terveysaseman osastonhoitaja Arja Myöhänen Uudelle Suomelle. -Liian vähän on rokotteenhakijoita nyt. Into hiljeni pandemian loputtua, koska ihmiset kuvittelevat, että rokotetta ei enää tarvitse. Maksimissaan voi joutua odottamaan 5-10 minuuttia, mutta yleensä rokotettavaksi pääsee lähes heti, Myöhänen sanoo.11.1.2010 20:45 26 kommenttia
H1N1: Ruotsia kehutaan estoitta Ulkomaat Euroopan terveysviranomaiset kehuvat Ruotsia tavasta, jolla se on rokottanut väestöään sikainfluenssaa vastaan. Svenska Dagbladetin mukaan sekä Euroopan unionin tartuntatautivirasto että Euroopan lääkevirasto kiittelevät Ruotsin sikainfluenssan vastaista kampanjaa. Tartuntatautivirasto laskee Ruotsin niiden eurooppalaisten maiden joukkoon, jotka ovat hoitaneet rokotukset parhaiten. Terveysvirasto puolestaan kehuu maan hallituksen avoimuutta ja tapaa, jolla rokotteen sivuvaikutuksista on tiedotettu.4.12.2009 07:00 6 kommenttia