Mies käveli pankkiin ja ojensi lapun: ”Ryöstö” Kotimaa Nordea-pankin Kouvolankadun konttori ryöstettiin kello 13-13.30 torstai-iltapäivänä Kouvolassa. Kymenlaakson poliisilaitoksen mukaan ryöstäjä oli kävellyt pankkiin ja ojentanut virkailijalle lapun, jossa luki yksi sana: ”Ryöstö”. Tämän jälkeen mies oli uhannut käyttää kirvestä virkailijaan ja asiakkaisiin. Alustavien tietojen mukaan mies ei pitänyt kirvestä esillä. Ryöstäjän matkaan lähti muutaman tuhannen euron arvoinen saalis. Mies poistui pankista Kouvolankadun yli keskuspuiston suuntaan kadoten ravintola Popsiksen takapihalle.25.5.2012 10:44
Kaksi tappoa ja ryöstö – poliisi ottanut kiinni useita Kotimaa Poliisi sai myöhään perjantai-iltana hälytyksen kauhavalaiseen yksityisasuntoon. Paikalle tullut poliisipartio löysi asunnosta surmattuna kaksi henkilöä. Poliisi on ottanut kiinni useita henkilöitä, joilla epäillään olevan osuutta surmiin. Asiaa tutkitaan kahtena tappona ja ryöstänä.31.3.2012 09:32 2 kommenttia
Jättiryöstön tutkinta klo 19: poliisi etsii yhä miehiä Kotimaa Torstaina Pohjoisesplanadilla koruliikkeen ryöstäneet kolme epäiltyä ovat edelleen karussa. Kello seitsemän aikaan poliisi ei ollut tavoittanut laajoista etsinnöistä huolimatta kolmikkoa. Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Jukka Larkio kertoi Uudelle Suomelle, että rikoksen tutkinta jatkuu edelleen aktiivisesti. Kolme aseistautunutta miestä vieraili torstaina kultasepänliikkeessä. Yksi miehistä osoitti myyjää aseella, kun kaksi muuta miestä ottivat mukaansa esillä olleita koruja ja kelloja.8.3.2012 19:00 7 kommenttia
Miehet perivät velkaa haulikolla Kotimaa Kahta miestä pidettiin vankina ja heidän henkeään uhattiin tiistaina Pyhäjärvellä. Vankeuden ja uhkauksen syy oli miehiltä peritty velka. Poliisi on aloittanut tapauksen tutkinnan. Pyhäjärven keskustaan sijoittuvat tapahtumat saivat alkunsa, kun kaksi rikostaustaista henkilöä ryhtyivät perimään kahdelta mieheltä velkaa. Velanperinnässä tehosteena käytettiin poliisin mukaan katkaisua haulikkoa. Perijät pitivät kahden tunnin ajan kahta miestä vankina asunnossa. Vankeuden jälkeen toinen miehistä pakotettiin mukaan auton kyytiin. Uhkailtuja miehiä pahoinpideltiin.22.2.2012 17:05 3 kommenttia
Ihme ”härdelli”: mies piirsi sydämen lasiin - sai omasta puukostaan Kotimaa Etelä-Pohjanmaan poliisi tiedottaa tänään tapahtuneesta erikoisesta epäillystä ryöstön yrityksestä paikallisella pysäköintialueella. Poliisi hälytettiin puolen päivän jälkeen Seinäjoen Kasperiin selvittämään tilannetta, jossa naisen epäiltiin puukottaneen miestä parkkipaikalla. Paikalle tullut poliisipartio saapui rikospaikalle ja ryhtyi selvittämään tapausta, jota poliisi kuvailee "härdelliksi".9.1.2012 19:09 10 kommenttia
100 000 € varkaus selvisi Kauniaisissa Kotimaa Espoon poliisi on saanut kiinni kolme miestä, joita epäillään jopa 100 000 euron kultakorujen varastamisesta Kauniaisten Kello ja Kulta -liikkeestä elokuussa. Miehet otettiin kiinni Helsingin Pitäjänmäeltä 16. syyskuuta, koska he olivat yrittäneet murtautua kyseiseen kultaliikkeeseen uudelleen. Yritys oli kuitenkin keskeytynyt vartijan tultua paikalle.27.10.2011 10:44 1 kommentti
Poliisi: Keitä ovat nämä miehet? Kotimaa Poliisi pyytää yleisön apua Siwa-kaupan ryöstön selvittämiseksi. Poliisin mukaan kaksi nuorta miestä ryösti Helsingin Etelä-Haagassa sijaitsevan Siwan tiistaina 16. elokuuta noin klo 11.30. Miehet uhkasivat myyjää teräaseella ja sen jälkeen anastivat kassasta vähäisen summan rahaa. Toinen miehistä oli peittänyt päänsä ja kasvonsa, mutta toinen tekijöistä on kasvojen perusteella tunnistettavissa. Kukaan ei loukkaantunut teon yhteydessä.23.8.2011 11:37 4 kommenttia
Yli vuosikymmenen käräjät päättyivät: ryöstö oli törkeä Ulkomaat Ruotsin korkein oikeus on antanut viimein päätöksen tapauksessa, jossa göteborgilainen mies ryöstettiin vuonna 1999. Korkein oikeus päätyi tuomiossaan ratkaisuun, että ryöstö oli tekotavaltaan törkeä. Kolme Balkanilta kotoisin olevaa miestä pakottivat göteborgilaisen miehen kadulta sisälle kotiinsa ja sitoivat tämän lattialle. Miestä uhkailtiin ja pilkattiin koko ryöstön ajan. Ryöstäjät pakottivat miehen paljastamaan kassakaappinsa koodin ja saivat saaliiksi noin 2,5 miljoonaa silloista kruunua (noin 250 000 euroa). Henkilöautolla paenneet miehet jäivät pian kiinni.2.8.2011 07:58 2 kommenttia
PAM: Näin Suomessa – liike ryöstetään, myyjä maksaa Kotimaa Palvelualojen ammattiliiton PAM-lehti kertoo verkkosivuillaan tapauksista, joissa myyjiä on vaadittu korvaamaan ryöstösaaliitta. Lehti kertoo yhtenä esimerkkinä kultaliikkeen tapauksesta, jossa liikkeestä oli varastettu 36 timanttisormusta. Paikalla yksin olleelta myyjältä kultaliike vaati 1 200 euron korvauksia.21.6.2011 16:28 17 kommenttia
Helsingin ryövärilapset huolestuttavat poliisia Kotimaa Helsingin poliisi selvittää poikkeuksellista rikosaaltoa pääkaupungissa. Poliisin tietoon on tullut tämän vuoden aikana jo noin 100 tapausta, joissa teini-ikäiset nuoret ovat ryöstäneet kaupungilla liikkuvia ihmisiä. Huolestuttavan ilmiön taustalla on useita nuoria, eivätkä kaikki teot liity toisiinsa. Tapauksista 60 on jo selvinnyt, mutta 40 rikosta on edelleen selvittämättä. Poliisin mukaan tekojen todellinen määrä voi olla huomattavasti suurempi. Esimerkkinä poliisi mainitsee kaksi 12-vuotiasta poikaa, joiden tiedetään jo tehneen peräti seitsemän ryöstöä.16.6.2011 07:17 44 kommenttia