Saharasta vettä Nasan laitteilla? Löytyi jo Marsista Ulkomaat Yhdysvaltain avaruushallinnon tutkija Essam Heggy esittää, että Nasan laitteilla voitaisiin etsiä vettä vaikkapa Saharan autiomaasta. Uutistoimisto AFP:n mukaan vettä etsittäisiin samanlaisilla luotaimilla, joilla löydettiin jäätä myös Marsista vuonna 2007. Nasan aiemmin ottamista kuvista on selvinnyt jo muun muassa, että Darfurin alue Sudanissa seisoo 6 000 vuotta vanhojen järvien ja laaksojen päällä.1.4.2010 17:36
Jäljettömiin kadonneen armeijan uskomaton legenda totta? Kulttuuri Yli 2500 vuotta sitten kadonneen persialaisen armeijan mysteeri voi olla selviämässä, kertoo Time. Vuonna 525 ennen ajanlaskumme alkua persialainen, 50 000 miestä käsittänyt armeija katosi matkatessaan Saharan autiomaassa sijainneelle keitaalle.18.11.2009 14:31 9 kommenttia
Saharan aurinko lämmittää pian sinunkin kiukaasi? Tiede ja ympäristö Eurooppalaiset sähkönkäyttäjät saattavat tulevaisuudessa saada osan sähköstään Saharan auringonpaahteesta. Ryhmä saksalaisia suuryrityksiä on allekirjoittanut jättiläismäistä Desertec-hanketta koskevan esisopimuksen Münchenissä. Kahdentoista yhtiön ryhmässä ovat mukana muun muassa energiajätit RWE ja E.ON, sähkötekniikkayhtiö Siemens ja Deutsche Bank.13.7.2009 18:07 10 kommenttia