3 500 laukkua jäi Helsinki–Vantaalle – ”Tiistaihin mennessä” Kotimaa Finnairin matkustajilta on jäänyt Helsinki-Vantaalle yhteensä noin 3 500 matkalaukkua, kertoo Finnairin tiedottaja Mari Rouvi Uudelle Suomelle. Näistä valtaosa on ulkomaille matkustaneiden laukkuja. - Laukut pyritään palauttamaan mahdollisimman nopeasti matkustajille. Moni saadaan palautettua vielä viikonlopun aikana, mutta viimeiset varmasti tiistaihin mennessä, Rouvi arvioi. Tarkkaa käsittelyjärjestystä Rouvi ei tiedä mutta uskoo, että laukkuja palautetaan matkustajille siinä järjestyksessä, missä niitä on Helsinki-Vantaalle jäänyt.28.5.2011 10:05 11 kommenttia
Finnairilla paha läheltä piti -tilanne: alle 300 metriä Ulkomaat Kaksi Boeing-matkustajalentokonetta oli lähellä törmätä toisiinsa heinäkuun alussa Ruotsin Östersundissa, kertoo uutistoimisto TT. SAS:n Boeing 737 ja Finnairin 757 lensivät molemmat 11 kilometrin korkeudessa kun niiden kurssit ristesivät. Koneet olivat vain alle 300 metrin päässä toisistaan. Viranomaiset kertovat, että toista konetta kehotettiin muuttamaan korkeuttaan, mutta liian myöhään. Finnairin Boeing-koneeseen mahtuu noin 230 matkustajaa. Kone oli uutistoimiston mukaan matkalla Helsinkiin. Osloon matkalla olleeseen SAS:n koneeseen mahtuu noin 130 matkustajaa.21.7.2010 08:05 6 kommenttia
Tiukka käsky lentoyhtiöille: Maksakaa hotelliyöt Raha Lentoyhtiöt ovat lähes poikkeuksetta kieltäytyneet maksamasta hotelliöitä Islannin tulivuorenpurkauksen vuoksi kuljettamatta jääneille matkustajille. Lentoyhtiöt vetoavat siihen, ettei Euroopan unionin direktiivi voi tarkoittaa tuhkapilven kaltaista kriisitilannetta. EU:n komissio pitää edelleen tiukasti kiinni matkustajien oikeuksia koskevasta direktiivistä. EU:n määräysten mukaan lentoyhtiöiden on maksettava matkailijoille muun muassa hotellit ja ruokailut, jos lentoja joudutaan peruuttamaan.21.4.2010 17:31 22 kommenttia
Rysäys Helsinki-Vantaalla: Auto törmäsi SAS:n koneeseen Kotimaa Jäänpoistoauto on kolhaissut SAS:n lentokonetta varhain aamulla Helsinki-Vantaan lentoasemalla, kertoo Finavia. Kone ei toistaiseksi ole päässyt lähtemään. Helsingin Sanomien mukaan koneen oli tarkoitus lähteä Tukholmaan hieman ennen aamuseitsemää. Lehden mukaan matkustajat olivat jo koneessa kolarin sattuessa. Auto törmäsi koneen oikeanpuoliseen moottoriin, mutta suurta vaaraa tilanteesta ei aiheutunut.18.2.2010 08:49
Lentokoneen penkkien valmistaja vääristeli turvatestien tuloksia Ulkomaat Lentokoneen penkkejä valmistava japanilaisyhtiö Koito Industries on vääristellyt turvallisuustestejä. Yhtiö tunnusti kirjanneensa osin vanhojen testien tuloksia uusien istuinten valmistusraportteihin. Vääristeltyjen raporttien turvin myydyt penkit tarkistetaan, mutta tarkistuksen ei pitäisi vaikuttaa lentokoneiden aikatauluihin. Yhtiön istuimia on 32 lentoyhtiön koneissa. Muun muassa Scandinavian Airlines, KLM ja Air Canada ovat käyttäneet yhtiön penkkejä.9.2.2010 15:14
Pomot liikuttelevat laukkuja Helsinki-Vantaalla Kotimaa Liikenne Helsinki-Vantaan lentokentällä sujuu lähes normaalisti, vaikka eilen ulos marssineet ISS Aviationin matkatavarankäsittelijät eivät ole vielä palanneet työpaikalleen. Viitisentoista työntekijää on luvannut saapua töihin yhdeksältä. Tällä hetkellä matkatavaroita käsitellään osin esimiesvoimin, ja myös lentoyhtiöiden työntekijät avustavat laukkujen kuljetuksessa. ISS Aviationin toimitusjohtaja Jyri Ketola sanoo, että pieniä myöhästymisiä voi tulla, mutta varsinaista ruuhkaa ei kentällä ole.19.1.2010 07:20 13 kommenttia
Helsinki-Vantaa taas sekaisin - ulosmarssi Raha Muun muassa Blue1-, Lufthansa- ja SAS-lentoyhtiöiden matkatavaroiden kuormausta ja purkua hoitavan ISS Aviationin henkilöstö on marssinut ulos työpaikoiltaan maanantaina illansuussa, tiedottaa ilmailulaitos Finavia. Helsinki-Vantaan Terminaali 1:ssä operoivat lentoyhtiöt pyrkivät Finavian mukaan kuitenkin liikennöimään lentonsa normaalin liikenneohjelman mukaan. Lennot voivat myöhästellä ja matkatavaroiden käsittelyssä on viiveitä.18.1.2010 19:56 41 kommenttia
Hotellikerros remonttiin: kummittelee! Ulkomaat Helsingborgissa sijaitseva Grand Hotel uudistaa koko viidennen kerroksensa. Kaikki, myös vanhat huonekalut, vaihdetaan. Hotellissa näet kummittelee. SAS:n työntekijät kieltäytyvät asumasta siellä, kun öisin on ollut häiriöitä, kertoo di.se.10.12.2009 16:26 2 kommenttia
Lentäjien lakko johtaa mullistukseen? Kotimaa Finnairin lentäjien lakko saattaa käynnistää maamme sisäisten lentomarkkinoiden uusjaon, kertoo Yle Uutiset. Sekä SAS-konserniin kuuluva Blue1 että Finncomm aikovatkin arvioida lakon jälkeen laajentumismahdollisuuksiaan. - Jos lakko kestää pitkään, minä uskon, että sillä on aika kauaskantoisia seurauksia hyvin monelle osapuolelle, toteaa Finncomm Airlinesin toimitusjohtaja Juhani Pakari Yle Uutisille.17.11.2009 07:57 29 kommenttia
SAS oikeuteen ikäsyrjinnästä Ulkomaat Kymmenen yli 60-vuotiasta SAS:n lentäjää haastavat työnantajansa oikeuteen ikäsyrjinnästä, kertoo di.se Aftenpostenia lainaten. Lentäjät sanottiin irti, kun yhtiö vähensi työvoimaa. Juttu menee oikeuteen kesäkuun lopulla. Työoikeuteen erikoistunut asianajaja Jon Gisele sanoo, että yksikään alle 60-vuotias lentäjä ei saanut lähtöpasseja viimevuotisissa väenvähennyksissä Norjassa ja Ruotsissa. Lähtijöiksi valittiin 60–63-vuotiaita lentäjiä. Lentäjät jäivät aiemmin eläkkeelle 60-vuotiaina, mutta vuonna 2005 heidän eläkeikänsä lykättiin 65 vuoteen.5.5.2009 16:09