”Sopimaton julkiseen tehtävään” – mutta ei kansanedustajaksi Kotimaa Ehdollisen vankeustuomion saanut Ilkka Kanerva on käräjäoikeuden päätöksellä ”sopimaton julkiseen luottamustehtävään”. Kanerva on näin ollen pantava viralta Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajan tehtävästä, jossa toimiessaan hänen katsotaan ottaneen vastaan lahjuksia. Sen sijaan kansanedustajana Kanerva voi toistaiseksi jatkaa. Rikoslain pykälä viraltapanosta ei koske tehtävää, johon henkilö on valittu yleisillä vaaleilla.18.4.2012 11:42 18 kommenttia
Käänne: Eduskunta saa nähdä Kreikka-salaisuuden Kotimaa Eduskunnan valiokunnat saavat nähtävilleen valtiovarainministeriön tekemän varsinaisen vakuussopimuksen kreikkalaisten pankkien kanssa. Uusi Suomi kertoi eilen, että varsinainen vakuussopimus olisi salainen asiakirja, koska sopimuksen toinen osapuoli muodostuu yksityisistä pankeista. Kreikan valtio on antanut Suomelle vain poliittisen sitoumuksen vakuuksista. Asiasta uutisoi näyttävästi myös Kauppalehti.24.2.2012 17:31 44 kommenttia
Raju epäilys Supon salailusta: ”Joku isokenkäinen mukana?” Kotimaa Päätös Tiitisen listan salaamisesta sai keskiviikkona oikeusprosessin sivustaseuraajilta sekä listan luovuttamista vaatineelta toimittajalta purevaa arvostelua. Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan mukaan listaa on salattu niin pitkään, että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu herättää vakavia kysymyksiä hallinnollisten ja poliittisten tahojen uskottavuudesta.12.5.2010 12:22 38 kommenttia
Tiitisen lista julki jo huomenna? Kotimaa Suojelupoliisin mukaan kopio Tiitisen listasta luovutetaan jo huomenna, jos korkein hallinto-oikeus määrää julkistamisesta. Tavoitteena on ennen luovuttamista ottaa yhteyttä listalla oleviin henkilöihin. Korkein hallinto-oikeus antaa huomenaamulla kahdeksan jälkeen ratkaisunsa siitä, onko Supon luovutettava lista sitä pyytäneelle Nelosen uutisten toimittajalle ja sitä kautta myös muille halukkaille.11.5.2010 15:46 6 kommenttia
Suomen kohutuin nimilista julki? ”Vainot saattavat alkaa” Kotimaa Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen ei edelleenkään pidä perusteltuna niin kutsutun Tiitisen listan julkistamista, kertoo Keskisuomalainen. Korkein hallinto-oikeus päättää keskiviikkona, onko suojelupoliisin julkistettava lista. -Asialla on kaksi puolta. Siinä on kysymys tiedustelupalveluiden yhteistyönä saadusta tiedosta, jonka ei perinteisesti katsota olevan julkista. Kysymys on myös niiden yksilöiden oikeusturvasta, jotka ovat listalla perustellusti tai tarpeettomasti, Tiitinen sanoo lehtihaastattelussa.11.5.2010 07:39 47 kommenttia
Suomen kohutuin nimilista julki? Kotimaa Korkein hallinto-oikeus päättää alkavalla viikolla, onko suojelupoliisin julkistettava niin sanottu Tiitisen lista vai ei. Lista sisältää parikymmentä suomalaisnimeä, joihin DDR:n tiedustelupalvelun Helsingin-edustaja piti länsisaksalaisen käsityksen mukaan yhteyttä Helsingissä. Supo sai listan Saksan liittotasavallan tiedustelupalvelulta kevätkesällä 1990. Silloinen Supon päällikkö Seppo Tiitinen ja presidentti Mauno Koivisto katsoivat, ettei lista anna aihetta minkäänlaisiin toimiin. Paperi suljettiin Supon kassakaappiin.9.5.2010 15:48 28 kommenttia
Kiljusesta tehtiin ”liftari” – joutuu maksamaan 911€ Kotimaa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen aikoo maksaa itse paluumatkansa kohua herättäneeltä Aasian-matkaltaan, vaikka oli kertomansa mukaan esittänyt matkasuunnitelmansa eduskunnan kansainvälisessä toimistossa jo ennen matkaa.13.4.2010 12:08 35 kommenttia
Kiljunen väittää vastaan: ”Matka käsiteltiin eduskunnassa” Kotimaa SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen sanoo esittäneensä kohutun Aasian-matkansa matkasuunnitelman eduskunnassa etukäteen. Kiljusen mukaan hänen matkaansa ja paluumatkan korvauksia oli käsitelty eduskunnan kansainvälisessä toimistossa.13.4.2010 11:07 17 kommenttia
Kimmo Kiljusen tunteet kuumenivat: “Näinhän on tehty 14 vuotta!” Kotimaa Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) on tyrmistynyt hänen lentolippujärjestelyistään Suomessa nousseesta kohusta. - Minä olen aivan äimän käkenä. Ei mulla ole mitään oikeusturvaa tässä valtakunnassa, Uuden Suomen Intiasta välilaskupaikasta tavoittama Kiljunen selittää tuohtuneena. Kiljunen osallistui viime viikolla Parlamenttien välisen liiton (IPU) kongressiin Bangkokissa. Toisin kuin muut suomalaiset Kiljunen ei palannut kotimaahan, vaan ilmoitti jatkavansa virkamatkaa 12. huhtikuuta asti ja vierailevansa muun muassa Myanmarissa (eli Burmassa) ja Bhutanissa.11.4.2010 17:52 110 kommenttia
Herlin paljastaa: ”Tiitinen yritti kampittaa tätä presidenttipeliä” Kotimaa Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin hämmästelee näkökulmakirjoituksessaan, kuinka Suojelupoliisin entinen päällikkö Seppo Tiitinen ei muista nimiä, jotka olivat hänen mukaansa nimetyssä listassa. Herlin kertoo muistavansa oikein hyvin varhaisempiakin tapahtumia.20.3.2010 14:12 64 kommenttia