Demarien presidenttipelissä ei ole noussut esiin vielä selkeää kärkinimeä. Entä jos ehdokasta lähdettäisiin hakemaan puolueen ulkopuolelta?
Tähän kysymykseen pitkän linjan ay-vaikuttaja, Metalliteollisuuden lobbari Matti Putkonen heittää Uuden Suomen haastattelussa nimen, jota ei ole nähty varmasti yhdelläkään ehdokasspekulaatiolistalla.
- Silloin sen pitäisi olla [Timo] Soini, Putkonen pamauttaa. ››
Lääketeollisuus kertoo tukeneensa puolueita ja niiden ehdokkaita vuosina 2006-2009. Yhteensä tukea on annettu noin 25 000 euroa.
Suurin osa tuesta on mennyt keskustalle, kokoomukselle ja SDP:lle. Lääketeollisuus sanoo tukeneensa myös vasemmistoliittoa, vihreitä ja RKP:ta.
Tuki on koostunut seminaarilipuista ja muutamien taide-esineiden hankinnasta. Yhdistys kertoo seminaarilippujen maksaneen 250 eurosta 1 180 euroon. Taide-esineet ovat maksaneet 366-1 500 euroa. ››
Sampo-konsernin hallituksen puheenjohtajan Björn "Nalle" Wahlroosin 2000-luvun alussa rikastuttama kauppa puhuttaa taas.
Suomalaisen liike-elämän suuriin kohuihin kuuluva kauppa, jossa valtion Sampo-Leonia osti Wahlroosin Mandatum-pankin, pomppasi julkisuuteen kesän vaalirahapaljastusten kautta.
Keskustalainen Suomenmaa-lehti vihjasi keskiviikkona pääkirjoituksessaan, että Wahlroosin Sampo-konsernin kautta kokoomukselle antamat 125 000 euroa olisivat mahdollisesti kiitos "Nallen" vaurauden pohjustaneesta kaupasta. ››
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki tyrmää Suvi-Anne Siimeksen mahdollisen presidenttiehdokkuuden sanomalehti Kalevan haastattelussa.
Arhinmäen mukaan Siimes poltti viimeisetkin siltansa entiseen puolueeseensa tukemalla kokoomuslaista Risto E.J. Penttilää eurovaaleissa.
- Siimes ei ole ehdokas, jota ensisijaisesti kannattaa miettiä. Pitää olla henkilö, jota kohtaan koetaan aidosti sympatiaa, Arhinmäki perustelee. ››
Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes kannattaa eurovaaleissa kokoomuksen ehdokasta Risto E.J. Penttilää. Asiasta kertoi Ilta-Sanomat. ››
Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes ei enää pelkää lääkkeiden loppumista sen jälkeen kun Lääkelaitos siirtyy Helsingistä Kuopioon. Hän arvioi Savon Sanomissa, että alueellistaminen sujuu juohevasti.
Vielä tammikuussa Siimes varoitteli, että siirto voi ruuhkauttaa myyntilupien myöntämistä ja johtaa lääkkeiden loppumiseen. ››
Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes on huolissaan lääkkeiden myyntiluvista, kertoo Turun Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet.
Siimes pelkää, että Lääkelaitoksen kaavailtu siirto Helsingistä Kuopioon voi ruuhkauttaa myyntilupien myöntämistä. Laitoksen henkilökunnasta vain pieni osa on valmis muuttamaan työn perässä. ››
Lääketeollisuus ry.n toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes ei pidä viitehintajärjestelmää Suomeen sopivana lääkekorvausmenetelmänä. Viitehintajärjestelmää pohtinut työryhmä luovutti tänään raporttinsa sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälälle. ››
SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma tarjoaa Suvi-Anne Siimestä yhtenä mahdollisena nimenä puolueensa ehdokkaaksi seuraavissa vuoden 2012 presidentinvaaleissa.
Heinäluoma kehuu Ilta-Sanomien haastattelussa odottaneensa, milloin tällainen ajatus nousee keskusteluun. ››
Vasemmistoliiton kansanedustaja Claes Andersson nimitti tänään Vasemmistoliiton entistä puheenjohtajaa Suvi-Anne Siimestä lääketeollisuuden "juoksutytöksi". Hän myös epäili tv1:n Lauantaiseurassa, että Siimes tekisi lähtöä europarlamenttivaaleihin ja ilmeisesti kokoomuksen riveissä. ››