Hiljainen hetki tänään eduskunnassa Kotimaa Vaalikauden viimeistä syksyään aloittava eduskunta kokoontuu tänään ensimmäiseen istuntoonsa. Syyskauden ensimmäinen täysistunto alkaa iltapäivällä kello 14. Istunnossa vietetään myös hiljainen hetki kesällä kuolleen kansanedustaja Tommy Tabermannin (sd.) muistoksi. Ylihuomenna pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) pääsee ensimmäistä kertaa vastaamaan eduskunnalle pääministerinä suullisella kyselytunnilla. Eduskunta istuu nyt tavallista pidemmän kauden, koska eduskuntavaalit käydään maaliskuun sijaan ensi huhtikuussa.7.9.2010 07:15
Mahdoton ammatti rikastua: Tämä mies teki miljoonan Kulttuuri Jos on kirjailijan vaikea rikastua Suomen kokoisella kielialueella, vielä mahdottomampaa on runoilijalla. Yksi mies siinä kuitenkin on onnistunut. Heinäkuussa menehtyneen runoilija Tommy Tabermannin viimeiseksi jäänyt teos Runoja 1970–2010 (Gummerus) on nousemassa kesän myydyimmäksi kirjaksi. Kustantaja ei suostu kertomaan Tabermannin viimeisen kirjan tarkkoja myyntilukuja, mutta paljastaa sen sijaan arvion siitä, paljonko Tabermann on runoillaan elämänsä aikana ansainnut.13.8.2010 17:18 5 kommenttia
Kuolemasta kuukausi - elämäkerta kertoo Tabermannista Kulttuuri Kun lähikuvassa on Tommy Tabermann, selviää muun muassa, miksi tietyt punaiset lapaset ovat kovasti merkitykselliset ja kuka on salaperäinen Dorian. Toimittaja Juha Nummisen teos Lähikuvassa Tommy Tabermann (Otava) kertoo tiiviisti heinäkuussa kuolleen runoilijan, toimittajan ja kansanedustajan elämäntarinan. Kolme oli Tabermannilla intohimoa, kirja kertoo. Runous, nainen - ja koripallo.7.8.2010 09:39 1 kommentti
”Jäämme kaikki kaipaamaan Tommya” Kotimaa Sosialidemokraattinen puolue ilmaisee verkkosivuillaan lyhyesti surunsa kansanedustaja Tommy Tabermannin, 62, poismenon johdosta. - Runoilija, kansanedustaja Tommy Tabermann on nukkunut pois vaikean sairauden jälkeen, puolue tiedottaa. -Tommy Tabermann eli kuten opetti: "Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä". Jäämme kaikki kaipaamaan Tommya.3.7.2010 12:52 7 kommenttia
Tommy Tabermannin seuraajaksi Risto Kuisma Kotimaa Vakavaan sairauteen menehtyneen kansanedustaja Tommy Tabermannin (sd.) seuraajaksi eduskuntaan nousee Risto Kuisma (sd.). Kuisma kertoi lukeneensa uutisen Tabermannin poismenosta lauantaiaamuna teksti-tv:stä. -Meni vähän aikaa ennen kuin tajusin, mitä se minulle merkitsee. Kyllähän edessä on iso muutos, Kuisma sanoi.3.7.2010 10:40 2 kommenttia
Runoilija Tabermann on poissa Kulttuuri Ainakin Tommy Tabermann (1947-2010) sai - paljon yritettyään - monet suomalaiset miehet uskomaan siihen, että elämässä pitää olla rakkautta ja lämpöä. Näin avaa Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin kirjoituksensa vakavaan sairauteen menehtyneestä Tommy Tabermannista.3.7.2010 00:56 8 kommenttia
Jani Sievinen pyrkii eduskuntaan Kotimaa Entinen huippu-uimari Jani Sievinen, 36, pyrkii eduskuntaan Uudenmaan sosiaalidemokraattien listoilta. Vihtiläinen Sievinen on aiemmin koettanut onneaan viime eurovaaleissa, joissa hän jäi kuitenkin rannalle alle 7000 äänellä. Uudenmaan sosiaalidemokraatit vahvistivat viikonloppuna 26 ehdokasta. Nykyisistä edustajista listalla ovat muun muassa vantaalainen Kimmo Kiljunen, espoolainen Maria Guzenina-Richardson ja karjaalainen Tommy Tabermann.25.4.2010 15:33 20 kommenttia
Paras salarakas selvisi Kulttuuri Lahden 13. Runomaratonin 13. runokilpailu on ratkennut ja voittajat julkistettu tänään kirjakauppa Tarinassa Lahdessa. Salarakas-runokilpailun voittajaksi ylsi Mikko Räty Helsingistä, toiseksi tuli Eino Kotola Tampereelta ja kolmanneksi sijoittui Sofi Valtanen Turusta. Kilpailun raadin puheenjohtajana toimi kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen. Salarakas- runokilpailun voittajien lisäksi tilaisuudessa julkistettiin Runomaratonin 13. antologia "Hän asuu vierashuoneessa – valikoima rakkausrunoja".24.10.2007 16:08 1 kommentti
Kulttuurikalenteri: Aistit avoinna kirjamessuille Kulttuuri Helsingin kirjamessut ovat tänä vuonna laajempi ja monipuolisempi tapahtuma kuin koskaan ennen. Saman katon alle kokoontuu lähes 300 näytteilleasettajaa ja 800 esiintyjää. Tunnettujen suurkustantamojen rinnalla messuilla nähdään entistä enemmän omakustanteita sekä pienten kustannuspalvelujen tuottamia kirjoja. Suomenruotsalaiset kustantajat saavat myös enemmän tilaa omalla Den finlandssvenska boken -osastollaan.24.10.2007 14:00 1 kommentti