Talojupakka
Näin jatkuu Vanhasen lautajupakka
Silminnäkijän käsittelemisestä tänään päätös JSN:ltä
TM-tarkastajalla yllättävä kytkös
Kotimaa Eilen pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) taloa tarkastamassa ollut Matti Eklund kertoi tänään Uudelle Suomelle olevansa kokoomuksen jäsen. – Olen kokoomuksen jäsen, mutten toimi aktiivisena puolueen toiminnassa. Kauppakamarin hyväksymänä tavarantarkastajana olen näissä asioissa täysin puolueeton, Eklund kertoo.
TM Rakennusmaailman päätoimittaja Juho Huttula oli aluksi kääntynyt Eklundin yrityksen puoleen.
Uusi huomio Silminnäkijän lähteestä
Vanhaselta ”ovela julkisuustemppu”?
Demarin cv-tieto tupatarkastajasta ei pitänyt paikkaansa
Kotimaa Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kotitalon tarkastuksesta vastuussa olevasta henkilöstä on kaivettu esiin tietoja, jotka ovat osoittautuneet virheellisiksi. Tarkastuksesta vastanneen TM Rakennusmaailma -lehden päätoimittaja Juho Huttula on Uutispäivä Demarin mukaan ollut aiemmin MTK:n (Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto) palkkalistoilla MTK-viestissä.
Salaperäinen tupatarkastus alkoi
Kotimaa Tänään on pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) kotitalon rakennusmateriaaleihin liittyvän jupakan kannalta mielenkiintoinen päivä. TM Rakennusmaailma -lehti on aloittanut tänä aamuna Vanhasen talon puuosien tarkastamisen asiantuntijoiden kanssa.
Tarkastuksen aikaa tai tarkastajien henkilöllisyyttä ei paljastettu etukäteen.






