Kuolema Talvivaarassa: Vainajan ympäriltä löytyi rikkivetyä Kotimaa Talvivaaran kaivosalueelta tänään löytynyt vainaja on saattanut kuolla rikkivedyn vuoksi. Kainuun poliisi kertoi hetki sitten, että vainajan löytöpaikalla havaittiin runsaasti rikkivetyä. Tänään aamulla kello 9.30 poliisi sai ilmoituksen Talvivaaran kaivosalueella työntekijän menehtymisestä. Vuonna 1976 syntynyt paltamolainen mies menehtyi äkillisesti työpaikallaan. Tapahtumia tutkitaan työtapaturmana. Vainajan kuolinsyy selvitetään.15.3.2012 15:22 5 kommenttia
Talvivaara-kiista: Näin hallituksen rivit hajosivat Tiede ja ympäristö Kaivosyhtiö Talvivaaran uraanilupa on jakanut hallituksen rivejä. Hallitus hyväksyi tänään periaateluvan Talvivaaran omasta malmistaan tapahtuvalle uraanin talteenotolle. Valtioneuvoston äänet jakautuivat siten, että 11 ministeriä puolsi ja kuusi vastusti lupaa. Työ- ja elinkeinoministeriöstä kerrotaan Uudelle Suomelle, että lupaa vastustivat Jukka Gustafsson (sd.), Maria Guzenina-Richardson (sd.), Merja Kyllönen (vas.), Paavo Arhinmäki (vas.) sekä Ville Niinistö (vihr.) ja Heidi Hautala (vihr.).1.3.2012 13:26 10 kommenttia
Kova väite: ”Suomeen perustettiin uraanikaivos ilman lupaa” Kotimaa Europarlamentaarikko Satu Hassi (vihr.) pelkää Suomesta olevan tulossa ”ydinvoiman ja uraanikaivosten villi itä” viranomaisten löperön kaivoslupaprosessin vuoksi. Hassin mukaan Talvivaaran nikkelikaivoksessa erotellaan jo malmista uraania, vaikka yhtiön hakemus uraanin talteenottamisesta on vasta vireillä. Kaivosluvista vastaavan työ- ja elinkeinoministeriön mukaan uraanin talteenottoa ei kuitenkaan tehdä Talvivaarassa ”aktiivisesti”, vaan uraania irtoaa nikkelisakasta jonkin verran normaalin nikkelin liuotusprosessin osana.12.4.2011 20:40 50 kommenttia
Fiva: Lehtomäki ei saanut sisäpiiritietoa Talvivaarasta Kotimaa Finanssivalvonnan mukaan ympäristöministeri Paula Lehtomäellä (kesk.) tai hänen puolisollaan ei ollut sisäpiiritietoa Talvivaaran kaivosyhtiön uraanihankkeesta. Finanssivalvonta selvitti Lehtomäen puolison Jyri Sahlstenin alkuvuodesta tekemiä kauppoja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n osakkeilla. Osakeomistukset tulivat julki Lehtomäen eduskunnalle oma-aloitteisesti antamasta, sitoumuksiaan koskevasta ilmoituksesta.12.11.2010 13:38 14 kommenttia
Lehtomäki-myrsky: 9.2.2010-teoria murtuu? Raha Finanssivalvonnan markkinavalvontaosaston osastopäällikkö Jarmo Parkkonen sanoo Uuden Suomen haastattelussa, että raaka-ainehinnat voivat vaikuttaa voimakkaastikin pörssiyhtiöiden osakekehitykseen.27.9.2010 15:08 52 kommenttia
Uraani-ilmoitus yllätti Kainuussa: ”Hurja uutinen” Raha Talvivaaran aikomus selvittää uraanin talteenottoa tuli kainuulaisille melkoisena yllätyksenä, vaikka tiedossa onkin ollut, että nikkelimalmin joukossa on uraania sivutuotteena. – Viime syksynä yleisötilaisuudessa kysyttiin uraanin hyödyntämisestä, mutta silloin kaivosyhtiön taholta ei asiaa pidetty merkittävänä. Onhan tämä hurja uutinen, huokaa Kainuun luonnonsuojelupiirin toiminnanjohtaja Tarja Leinonen. – Kyllä tästä nousee joka tapauksessa aika iso keskustelu, hän vakuuttaa.9.2.2010 15:01 21 kommenttia