Kaksi suurta riitaa asemilla Kotimaa Poliisi selvittää kahta viikonlopun aikana tapahtunutta joukkotappelua rautatieasemien lähistöllä Suomessa. Tappeluista ensimmäinen tapahtui Tampereella lauantaina, ja siitä raportoi Aamulehti. Seitsemän ihmistä osallistui joukkokahakkaan rautatieaseman edustalla. Tampereen nahina eskaloitui kahden hämeenlinnalaisen "veljellisestä" painista kaupunkeinväliseksi riidaksi, kun kolme tamperelaista liittyi kahakkaan.17.10.2011 09:11 32 kommenttia
Vantaalaiset tulivat Somerolle – tappelu Kotimaa Poliisi joutui kirjaamaan ylös neljä pahoinpitelyä sunnuntain vastaisena yönä Somerolla, kun kymmenkunta nuorta nahisteli kaupungin keskustassa. Tappelu sai alkunsa, kun Somerolle tulleet vantaalaiset nuoret riitaantuivat somerolaisten nuorten kanssa. Kahakkaan osallistuneet saivat ruhjeita ja haavoja, mutta pahemmilta vammoilta säästyttiin. Nahisteluun osallistui noin kymmenen 17–20-vuotiasta nuorta. Poliisilla on tiedossa osallisten nimiä ja henkilötietoja.13.6.2011 11:16 2 kommenttia
Asiakkaat härnäsivät pizzerian työntekijät tappeluun Kotimaa Asiakkaat ja henkilökunta ajautuivat tappeluun Laivurinkadun pizzeriassa Torniossa uudenvuodenaattona noin kello 22.30. Ravintolassa oli asiakkaina puolenkymmentä nuorta henkilöä. Nämä alkoivat poliisin mukaan herjata henkilökuntaa, joka pyysi nuoria poistumaan. Nuoret eivät suostuneet, jolloin tilanne kärjistyi tappeluksi. Tappelussa tuli vammoja molemmille osapuolille. Pizzerian lasiruutu rikottiin ulkopuolelta ja myös kalusteisiin tuli vaurioita. Poliisilla on osapuolten henkilöllisyys tiedossa ja tapauksen tutkinta jatkuu.1.1.2011 11:13 7 kommenttia
Silmitön tappelu: Hallitus hakkasi opposition sairaalaan Ukrainassa – katso Ulkomaat Viisi opposition kansanedustajaa päätyi sairaalaan Ukrainan parlamentissa torstaina syttyneen rajun tappelun seurauksena, kertoo muun muassa The Wall Street Journal. Tappelu käytiin opposition ja hallitusta tukevan puolueen edustajien välillä. Video tappelusta täällä.17.12.2010 12:22 5 kommenttia
Hallitus vs. oppositio Ukrainan malliin Ulkomaat Viisi opposition kansanedustajaa päätyi sairaalaan, kun he tappelivat Ukrainan parlamentissa hallituksen kansanedustajia vastaan torstaina. Opposition edustajat osoittivat mieltään entiseen pääministeriin Julia Timoshenkoon kohdistuvia rikosepäilyjä vastaan ja linnoittautuivat parlamenttirakennukseen. Hallituksen tukijat poistivat opposition rakennuksesta voimatoimin.
IS: Tappelu Ikeassa – ”Aikamoista” Kotimaa Lampaantaljan alennushinta ajoi asiakkaat käsirysyyn Tampereen Ikeassa keskiviikkona, kertoo Ilta-Sanomat. Tappelu yltyi huoritteluksi ja hiuksien repimiseksi, kertoo silminnäkijä Ilta-Sanomien mukaan nettipalstalla. –Kiinnostus taljaa kohtaan oli aikamoista. Vähän se lähti liiallisuuksiin. Se oli sellaista kyynärpäillä tönimistä, toteaa tavaratalon johtaja Juha Taskinen IS:lle.3.12.2010 09:16 10 kommenttia
Raju yhteenotto Espanjassa Ulkomaat Mellakkapoliisit ja mielenosoittajat ottivat rajusti yhteen Espanjassa keskiviikkona yleislakon aikana. Lakolla protestoitiin hallituksen säästötoimenpiteitä vastaan. Mielenosoittajat kiersivät auki olevissa toimistorakennuksissa huutamassa iskulauseita ja käskemässä ihmisiä lopettamaan työnteon. Protestoijat ovat myös muun muassa estäneet ruokakuljetuksia ja saaneet kauppiaat sulkemaan liikkeitään.
Tappelu kesken taksikyydin: Mies riehui ilmapistoolin kanssa Kotimaa Kaksi miestä syyllistyi toistensa pahoinpitelyyn Turussa perjantaina iltapäivällä, kertoo poliisi. Miehet alkoivat tapella keskenään kesken taksimatkan. 30-vuotias turkulainen mies oli lyönyt samassa kyydissä ollutta 50-vuotiasta turkulaista miestä. Tämän jälkeen 50-vuotias mies oli ottanut esiin ilmapistoolin ja oli alkanut heilumaan aseen kanssa autossa. Kuljettaja oli pysäyttänyt auton ja miehet olivat nousseet autosta. Poliisi toimitti miehet tapahtuman jälkeen poliisin suojiin selvittelemään asiaa. Miehet ovat poliisille ennestään tuttuja.18.9.2010 12:17 2 kommenttia
Poliisi ihmettelee tappeluyötä Kotimaa Oulun poliisin tietoon tuli perjantain ja lauantain välisenä yönä poikkeuksellisen paljon väkivaltarikoksia. Oulun poliisi tiedottaa eilisillan ja –yön osalta jopa 13:sta eri pahoinpitelytapauksesta, kun yleensä aamutiedotteiden väkivaltarikokset lasketaan yhden käden sormilla. -Ei pysty sanomaan, miksi näitä oli nyt näin paljon, vanhempi konstaapeli Tuomo Männikkö ihmettelee Uudelle Suomelle. Männikön mukaan Oulun seudulla juhlittiin venetsialaisia, mutta mitään "erityisen erityistä" tapahtumaa missään ei ollut. Useammassa tappeluissa oli mukana naisia.28.8.2010 11:41 2 kommenttia
Valtava joukkotappelu venäläisessä varuskunnassa - katso video Ulkomaat Kaksi venäläistä upseeria on saamassa potkut, koska he eivät estäneet varusmiesten massiivista ja raakaa joukkotappelua Moskovan lähellä sijaitsevassa varuskunnassa. Joukkotappeluun otti osaa kymmeniä varusmiehiä. Russia Todayn mukaan joukkotappelun perusteella kolme väkivaltaisinta varusmiestä on saamassa syytteet. Katso nettiin päätynyt video tappelusta tästä linkistä. 17.8.2010 11:41 2 kommenttia