1 000 000 000 € napannut suomalainen Ylelle: Tavoitteena 2000-luvun muovi Tiede ja ympäristö | Grafeeni Grafeeni voi olla 2000-luvun muovi, povaa EU:lta miljardirahoituksen saanutta tutkimusryhmää johtava professori Jari Kinaret. Kinaret vertaa grafeenin potentiaalia muoviin, joka mullisti etenkin kulutustavaroiden maailman 1900-luvulla teolliseen tuotantoon päästyään. –Ehkä tällä vuosisadalla grafeenilla voi olla vähän samantapaiset vaikutukset, Kinaret povasi Ylen aamutelevision haastattelussa torstaina.31.1.2013 08:09 3 kommenttia
Mr. Bean auttoi tiedemiehiä – Yllättävä teorian ihmisen silmästä Tiede ja ympäristö | Ihminen Ihminen räpyttää silmiään useammin kuin mihin olisi fysiologisesti tarve. Havainto johti japanilaistutkijat pohtimaan, mistä liikaräpytys johtuu. Nyt tutkijat ovat kehittäneet teorian, jonka mukaan räpyttelyllä olisi myös aiemmin tuntematon funktio. Tuore julkaistu tutkimus ehdottaa, että ihmisen aivot keräisivät voimia keskittymiseen silmänräpäysten aikana. Asiaa tutkittiin Nolojen tilanteiden miestä katsomalla.25.12.2012 12:26
Tutkimus: Nuoren hiiren verta saanut hiirivanhus kiertää labyrintin nopeammin Tiede ja ympäristö Stanfordin yliopiston tutkijat uskovat saaneensa näyttöä nuoren veren terveysvaikutuksista, kertoo the Guardian. Hiirillä tehty tutkimus antaa viitteitä, että nuoremmasta yksilöstä vanhempaan siirretty veriplasma poistaisi joitain vanhenemiseen liittyviä vaikutuksia. Saatuaan nuoren yksilön veriplasmaa vanhempien hiirten muisti ja oppiminen parani. Hiiret pystyivät verrokkeihin verrattuna ratkaisemaan labyrinttejä jopa samalla tehokkuudella kuin nuoret yksilöt.18.10.2012 14:01
Uusi tieto syövästä: yhteys ilmastonmuutokseen Tiede ja ympäristö | Ilmastonmuutos Ilmastonmuutos aiheuttaa syöpää. Ja vielä pahempaa: tuho ulottuu paitsi ihmisiin myös eläimiin ja kasveihin. Näin suoriksi vetää mutkat ilmastotutkija James Anderson, joka julkaisi heinäkuussa Science-lehdessä artikkelin ilmastonmuutoksen ja otsonikadon yhteydestä ihosyöpien yleistymiseen. - Jos minun pitäisi listata asioita, joista olen huolissani, tämä olisi listani kärjessä, Anderson sanoo Sci Tech Dailyn haastattelussa.2.8.2012 10:57 2 kommenttia
Tarvitseeko hämähäkki tosiaan 8 jalkaa? Ei – ”Yllättävää” Tiede ja ympäristö | Hämähäkit Vasta viisijalkainen hämähäkki kärsii raajojen puutteesta. Toisin sanoen hämähäkillä on kaksi suhteellisen tarpeetonta raajaa, selviää tuoreesta tutkimuksesta. National Geographic –lehden uutisoimassa tutkimuksessa biologit keräsivät talteen yli sata yleistä Zygiella x-notata –hämähäkkiä. Puolella hämähäkeistä puuttui vähintään yksi raaja.30.7.2012 14:37
Valtava läpimurto tieteessä - Nature: Tutkijat rakentavat eläimen ihmisen sydämestä Tiede ja ympäristö | Biotekniikka Amerikkalaiset biotietelijät ovat ensi kertaa tieteen historiassa onnistuneet luomaan keinotekoisen eläimen käyttäen materiaalina silikonia ja rotan sydänsoluja, kertoo Nature-lehti. Seuraavaksi tutkijat pyrkivät käyttämään raaka-aineenaan ihmisen sydäntä. Kyse on meduusan kaltaisesta luomuksesta, joka toimii, liikkuu ja näyttää kuin mallinsa. Organismi tarvitsee toimiakseen ulkopuolisen sähkönlähteen. Oliota kutsutaan nimellä medusoidi.23.7.2012 08:18 8 kommenttia
Parempi kuin poliisi – tietokoneohjelma ennustaa rikoksia USA:ssa Tiede ja ympäristö Yhdysvaltain Los Angelesissa on ollut koekäytössä tietokoneohjelma, joka ennustaa, missä ja mihin vuorokaudenaikaan auto- ja asuntomurtoja sekä varkauksia tapahtuu, kertoo uutispalvelu Edilex. Kuudesssa kaupunginosassa heinäkuusta 2011 lähtien käytössä olleen ohjelman ennustamiskykyä väitetään paremmaksi kuin poliisien. Se ennustaa rikoksentekopaikat kaksi kertaa niin hyvin kuin kokenut poliisi ja kuusi kertaa paremmin verrattuna siihen, että paikat olisi valittu sattumanvaraisesti.5.7.2012 12:08 1 kommentti
Tiede: Ihminen harrasti ennen hyperseksiä Tiede ja ympäristö Ihminen on seksuaalisuutensa puolesta yhä eläin, kirjoittaa Tiede-lehti. Lehti kertoo tuoreimmassa paperinumerossaan tutkimuksesta, joka perustelee niin kutsutun hyperseksin olemassaolon. Lehdessä uutisoidaan kahden tutkijan Christopher Ryanin ja Cacilda Jethán kirjasta Sex at Dawn - The Prehistoric Origin of Modern Sexuality. Kirjan mukaan nykyinen yksiavioinen seksi keksittiin vasta yhtä aikaa maatalouden kanssa.10.2.2012 16:12 34 kommenttia
Selitys Pluton värille: “Ehkä elämän rakennusaineita” Tiede ja ympäristö Astronomit uskovat, että pikkuplaneetta Pluton pinnalla havaitut värivaihtelut voivat olla seurausta hiilipohjaisen orgaanisen aineen määrän kasvusta. Tähtitieteilijät havaitsivat jo vuonna 2004, että Pluton väritys muuttuu ajan myötä. Syynä on Pluton pinnalla olevan hiilen heijastama ultraviolettisäteily.27.12.2011 10:55 7 kommenttia
Läpimurto tieteessä: suomalainen voitti pelon Tiede ja ympäristö Suomalainen neurotieteen professori Eero Castrén on tehnyt tutkimusryhmänsä kanssa merkittävän läpimurron ihmisen ja eläimen mielen pelkoreaktioiden hoidossa. Helsingin yliopistossa työskentelevän Castrénin tutkimuksen mukaan ehdollistunut pelkoreaktio katoaa vasta, kun hoidettavan altistusterapiaan liitetään masennuslääkehoito. Tutkimus julkaistiin tänään arvostetussa Science-lehdessä. Uusi Suomi tavoitti professori Castrénin haastatteluun perjantaina.23.12.2011 10:31 11 kommenttia
Saako tämän julkaista? “Joka toinen kuolee” Tiede ja ympäristö Yhdysvaltain bioturvallisuudesta vastaavat viranomaiset vaativat, että Nature- ja Science-lehdet sensuroisivat superflunssaviruksesta julkaistavia tutkimuspapereita. Lehtien toimitukset eivät BBC:n mukaan pidä vaatimuksesta.21.12.2011 10:33 11 kommenttia
Huikea löytö 950 valovuoden takaa: kuin kaksi Maata Tiede ja ympäristö Astronomit ovat löytäneet Lyyran tähdistöstä taivaankappaleen, jonka koko on toistaiseksi löydetyistä planeetoista lähinnä Maan kokoa. Samalla tiedemiehet kertovat myös toisesta planeetasta samassa aurinkokunnassa. Kyse on Kepler-20-tähden kiertolaisista, jotka sijaitsevat noin 1 000 valovuoden päässä Aurinkokunnastamme. Etäisyys on niin pitkä, että ihmiskunnan kehittämältä nopeimmaltakin avaruusalukselta kuluisi noin 4 000 vuotta saavuttaa Kepler-20.21.12.2011 06:54 9 kommenttia
Sokerinhimo johtaa taisteluun ruoasta? Kuin tupakka Tiede ja ympäristö Suomalainen ruokakeskustelu pyörii nyt ihmisravinnon hiilihydraattien määrän ympärillä. Samaan aikaan, kun karppaus ja ruoka jaetaan Suomessa hyvää sekä pahaan, Yhdysvalloissa valmistellaan jo todellista terveystaistelua sokerista. Uutistoimisto Bloomberg kirjoittaa kattavassa artikkelissaan yhdysvaltalaisen ruokateollisuuden valmistautuvan kiivaasti puolustamaan sokerin käyttöä elintarvikkeissa.2.11.2011 15:48 10 kommenttia
Herättävä tieto: 147 superyritystä hallitsee 40 % maailmasta Ulkomaat Laaja maailmanlaajuista talousverkostoa selvittänyt tutkimus paljastaa, että globaali talous on suurelta osin vain muutaman yritysryppään hallussa. Verkostoanalyysin tuotti zürichiläinen tutkijakolmikko, joka käytti yli 37 miljoonaa yritystä sisältävän tietokannan tietoja vuodelta 2007. He löysivät noin 1 300 kansainvälisen yrityksen ydinryhmittymän, jonka omistuksessa oli verkostojen kautta peräti 60 prosenttia maailman reaalitalouden liikevaihdosta.21.10.2011 08:26 22 kommenttia
Löytyi uusi syy juoda viinaa Tiede ja ympäristö Taloudellinen taantuma tai lama lisää hyvin toimeen tulevien ihmisten alkoholinkulutusta, humalahakuista juopottelua ja rattijuopumuksia. Tämä tuoreen tutkimuksen tulos ei välttämättä ole uusi tieto arkikokemuksen pohjalta. Tutkimus antaa kuitenkin myös toisen - jopa yllättävän - tuloksen ihmisten lama-aikojen alkoholinkulutuksesta: erityisesti rikkaiden ja korkeasti koulutettujen alkoholinkäyttö muuttuu haitallisemmaksi laman alettua.13.10.2011 18:27 5 kommenttia