Venäjä antoi Suomelle periksi maitokiistassa Kotimaa Venäjä purkaa suomalaisille maitovalmisteille asettamansa tuontikiellon 6. elokuuta. Lihan ja lihavalmisteiden osalta Venäjän viranomaiset käsittelevät tilannetta 16. elokuuta Eviran tekemien selvitysten pohjalta. Suomen ja Venäjän viranomaiset neuvottelivat asiasta aamupäivällä. Neuvotteluissa sovittiin, että maidon keräily suomalaisilta tiloilta säilyy ennallaan. Eräitä laboratoriotutkimuksia sovitetaan vastaamaan Venäjän lainsäädännön vaatimuksia.30.7.2010 14:05 23 kommenttia
Ratkeaako elintarvikekiista tänään? Kotimaa Venäjän ja Suomen välistä elintarvikkeiden tuontikiistaa sovitellaan tänään Helsingissä. Venäjän ja Suomen viranomaisten on määrä tavata aamupäivän aikana. Tapaamisessa viranomaiset yrittävät löytää ratkaisun, jotta suomalaiset liha- ja maitoalan yritykset voisivat aloittaa uudelleen vientinsä Venäjälle. STT:n tietojen mukaan osalla yrityksistä on ratkaistavanaan kuitenkin sellaisia kysymyksiä, ettei niitä välttämättä saada selvitettyä vielä tänään. Venäjä aloitti 14 tuotantolaitosta koskevan väliaikaisen tuontikiellon viikko sitten perjantaina.30.7.2010 08:23 2 kommenttia
Venäjä kuittasi Suomelle Atrian lihoista Raha Venäjä vaatii suomalaisilta elintarvikeyhtiöiltä tiukempaa linjaa antibioottien käytössä. Antibioottien ja vierasaineiden käyttö on noussut keskeiseksi kiistakapulaksi Venäjän ja Suomen välisessä tuontiselkkauksessa. Atrian kohdalla Venäjä on reklamoinut kahdesta antibioottilöydöksestä. Venäläisviranomainen on ilmoittanut löytäneensä Atrian sioista ottamistaan näytteistä tetrasykliiniä. Tetrasykliini on antibiootti, jota käytetään ihmisillä esimerkiksi aknen hoitoon.28.7.2010 08:50 27 kommenttia
Muut ällistyivät Venäjän tempuista: ”Mielivaltaista” Raha Suomen elintarviketeollisuus ei ole yksin on ihmeissään Venäjän tuontikielloista. Financial Times -lehti kertoo, että myös eurooppalaiset sianlihantuottajat ovat joutunut kohtaamaan venäläisen byrokratian ihmeellisyydet. Saksalaiselle TönniesFleisch-yhtiölle rapsaistiin aiemmin tänä vuonna tuontikielto, ja yhtiö ihmettelee edelleen kiellon syytä. – He saattoivat mennä yhteen tehtaaseen sisälle ja ilmoittaa, että tuon oven pitäisi olla muovia – ja ilmoittaa toisessa, että sen pitäisi olla puuta, kertoi eräs eurooppalainen maatalousvirkamies.23.7.2010 13:55 27 kommenttia
Väyrynen: Normaalia toimintaa Venäjältä Kotimaa Ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen (kesk.) ei usko, että Venäjän asettamilla elintarvikkeiden tuontirajoituksilla on poliittisia tarkoitusperiä. Väyrysen mukaan kyse on Venäjän viranomaisten normaalista toiminnasta. Asiaa ei selvitetä poliittisella tasolla, vaan elintarvikeviranomaisten kesken. Toista mieltä oli Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith, jonka mukaan tuontikielto suomalaisille elintarvikkeille on osittain poliittinen.15.7.2010 13:26 34 kommenttia
Venäjä perui kieltonsa - Suomelle uusi dead line Raha Venäjä siirtää suomalaisten elintarvikkeiden tuontirajoitusten alkamista, Evira kertoo tiedotteessaan. Liha- ja maitotuotteiden rajoitukset alkaisivat vasta 23.7. Suomella on siis reilu viikko aikaa hoitaa kuntoon tuotantolaitostensa puutteet, joiden perusteella Venäjä rajoitukset eilen aloitti. Käytännössä tämä tarkoittaa Eviran mukaan sitä, että asianomaisten yritysten tuotteita voidaan viedä Venäjälle tänä aikana. Evira selvittää yhdessä yritysten kanssa asiaa, jotta elintarvikkeiden vienti voisi jatkua normaalisti.15.7.2010 11:52 7 kommenttia
Maitoyllätys: Kostiko Venäjä meille? Raha Asiantuntijan mukaan Venäjän eilen yllättäen asettama tuontikielto suomalaisille elintarvikkeille on osittain poliittinen. Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith antoi Ylen Aamu-tv:n haastattelussa kolme selitystä tempulle. Smith muistutti, että vuonna 2005 EU:lla oli kielto venäläisille tuotteille. Sen jälkeen Venäjä on kääntänyt asetelman toisin päin ja asetellut kieltoja muun muassa Puolalle.15.7.2010 09:46 32 kommenttia