Vuoden turhake: ”Tuottaa 1,2 miljoonan ihmisen pissat ja kakat” Kotimaa Suomen Luonto -lehti on valinnut vuoden 2010 turhakkeeksi turkit ja turkissomisteet. Lehti perustelee valintaansa sillä, että turkistuotanto aiheuttaa valtavat ympäristöpäästöt ja itse tuotetta ei edes juuri kaupata Suomessa. "Suomi on maailman suurin ketunnahkojen tuottaja. Maamme tarhoilla kasvatetuista nahoista 98 prosenttia menee vientiin", perusteluissa kerrotaan.16.12.2010 17:56 11 kommenttia
Mies osti apinaturkin netistä - sakot Kotimaa Hollolalainen mies menettää valtiolle apinaturkin, jonka hän oli ostanut kansainvälisestä nettihuutokaupasta. Päijät-Hämeen käräjäoikeus langetti keskiviikkona miehelle luonnonsuojelurikkomuksesta 15 päiväsakkoa, mikä tietää hänen tuloillaan runsaan satasen laskua. Vuonna 1981 syntynyt mies oli ostanut kädellisestä apinasta valmistetun turkin Yhdysvalloista noin 500 eurolla. Vaate on valmistettu ilmeisesti jo 1940-luvulla, jolloin pitkäkarvaiset apinaturkit olivat Hollywood-tähtien muotia.31.3.2010 14:22 6 kommenttia
Turkki ja Armenia jäähdyttelevät vuosisadan vihanpitoa Ulkomaat Turkki ja Armenia allekirjoittavat tänään sopimuksen diplomaattisuhteiden solmimisesta. Sopimuksen on määrä päättää naapurimaiden vuosisadan jatkunut vihanpito. Sveitsi on toiminut välittäjänä Turkin ja Armenian neuvotteluissa. Maiden suhteet ovat olleet jäiset ensimmäisestä maailmansodasta lähtien, sillä Armenia on syyttänyt Turkkia armenialaisten joukkomurhasta sodan aikana.10.10.2009 08:34 3 kommenttia
Eurooppalaisempi Turkki vai turkkilaisempi Eurooppa? Ulkomaat Hallituksen selonteossa Suomen EU-politiikasta eduskunnalle todetaan tahtotila 2020-luvulle: Kaikki Pohjoismaat sekä Länsi-Balkanin maat ja Turkki ovat EU-jäseniä täytettyään jäsenyyskriteerit. Komentajakapteeni Juha-Antero Puistolan mielestä suhteemme Turkkiin ei voi olla yksipuolista ottamista, meidän pitää päättää siitä, kuinka tiivistämme suhteitamme kaikkia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Kenties Turkin jäsenyys unionissamme on kyseinen tapa, Puistola pohtii. Lue Juha-Anteron Puistolan näkökulma täältä:11.4.2009 12:39