Ruma työttömyysluku: ministeri huolissaan Kotimaa Työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) kertoo ministeriön jo valmistelleen toimia huolestuttavasti kasvaneen pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi. Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu varjostaa työttömyystilanteen viimeaikaista hyvää yleiskehitystä.22.3.2011 16:40 19 kommenttia
Suomalaisten työt viedään? – ”Tulee suuria ongelmia” Kotimaa Oppositiopuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma arvosteli tänään Ylen aamu-tv:ssä hallituksen linjausta lisätä työperäistä maahanmuuttoa. Aamu-tv:ssä keskusteltiin siitä, helpottaako hallitus EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden työlupien myöntämistä. Hallitus esittää, että työlupa voidaan myöntää, vaikka samalla alalla olisi Suomessa työttömiä. Tarkoituksena on antaa nimenomaan työnantajalle oikeus päättää, ottaako työntekijän Suomesta vai ulkomailta.7.9.2010 09:38 97 kommenttia
Ministeriö: ”Työllisyystilanne pahenee tuntuvasti ensi vuonna” Raha Valtiovarainministeriön kansantalousosaston suhdannekatsauksen mukaan Suomen BKT supistuu alkuvuoden jyrkän pudotuksen johdosta tänä vuonna maaliskuista ennustetta enemmän. Uuden ennusteen mukaan BKT supistuu kuusi prosenttia, kun aiempi ennuste oli viisi prosenttia. Ensi vuodelle ennustetaan keskimäärin puolen prosentin talouskasvua. Suhdannekatsauksen mukaan työllisyys on nopeasti heikkenemässä ja työttömyys kasvussa. Työpaikkojen vähenemä on tänä vuonna 100 000 ja työttömyysaste nousee 9 prosenttiin. Työllisyystilanne pahenee tuntuvasti myös ensi vuonna.16.6.2009 17:09 29 kommenttia
Urpilainen vaatii tuottavuusohjelman jäädyttämistä Kotimaa SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen laittaisi valtion tuottavuusohjelman jäihin. Hänen mielestään ei ole järkevää, että valtio heikentää työllisyystilannetta toimillaan, kun yksityisen toimialan kautta syntyy jatkuvasti lisää työttömyyttä. – On tärkeää lisätä yhteiskunnassa tuottavuutta, keksiä parempia tapoja järjestää palveluja ja tehdä asioita sekä hyödyntää tietotekniikkaa. Sitä kannatamme, mutta tuottavuusohjelma tällaisena leikkurina pitäisi nyt panna jäihin, Urpilainen sanoo Keskisuomalaisen haastattelussa.26.5.2009 07:07 12 kommenttia