Uhkaus
Poliisi: Tampereella koulu-uhkaus
Aseuhkaus: Poliisi tyhjensi koulun
Kotimaa Mieshenkilö soitti tiistaina hätäkeskukseen uhaten ampua Lahden Salinkallionkoulun oppilaat, kertoo Päijät-Hämeen poliisilaitos. Poliisi on tiedotteen mukaan ”ottanut tilanteen haltuunsa” ja eristänyt koulun alueen.
Poliisi ei ole havainnut koululla tai sen läheisyydessä normaalista poikkeavaa toimintaa.
Ilkka: Jalasjärvi pelästyi jauhekirjettä
KRP: ”Uhattu on, emme tiedä mitä ja missä”
Kotimaa Keskusrikospoliisin mukaan kukaan ei ole sairastunut tai vahingoittunut Suomessa elintarvikkeista. Poliisin tietoon on tänään tullut uhkaus, jossa tuntematon taho on ilmoittanut myrkyttäneensä ulkomaalaisia tuotteita Pohjois- ja Etelä-Suomessa.
- Uhkaus on yksilöimätön, eikä siinä kerrota, millaisista tuotteista on kyse, poliisi tiedottaa.
Uhkasi Vanhasta ja Kataista - sai syytteen
Kotimaa Valtion johtoon kohdistuneet nettikirjoitukset johtavat rikossyytteisiin. Kyse on internetin keskustelupalstalla julkaistuista kirjoituksista, joissa uhattiin entistä pääministeriä Matti Vanhasta (kesk.), valtiovarainministeri Jyrki Kataista (kok.) ja eduskunnan henkilökuntaa.
Syytepäätöksen teki apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske.


