Verotuksesi mullistuu ilmastonmuutoksen takia Tiede ja ympäristö Ilmastonmuutos tulee mullistamaan kiinteistöverotuksen. Tulevaisuudessa kiinteistövero porrastetaan rakennuksen energiatehokkuuden ja lämmitystavan perusteella. Asiasta kertovan Aamulehden mukaan uudistuksella halutaan kannustaa ilmastovastuulliiseen uudisrakentamiseen ja korjausrakentamiseen.31.8.2009 08:46 16 kommenttia
Täysromahdus: rakentaminen sammahti Raha Uudisrakentamisen volyymi supistui Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan huhti-kesäkuussa 27 prosenttia vuotta aiemmasta. Asuinrakentamisen volyymi väheni 30 prosenttia ja muun rakentamisen volyymi 23 prosenttia. Luvut edustavat samaa surullista linjaa, kuin rakennusalan suhdanneryhmän arviot viime viikolta. Arvion mukaan uusia asuntoja aletaan rakentaa tänä ja ensi vuonna noin 18 000 eli saman verran kuin alimmillaan 1990-luvun alun lamakautena.24.8.2009 09:20 3 kommenttia
60 miljoonaa euroa vihreämpiin taloihin Tiede ja ympäristö Uudisrakentamisen kiristyvät energiavaatimukset näkyvät ensi vuonna ympäristöministeriön menoissa. Ministeriö varaa 60 miljoonaa euroa korjaus- ja energia-avustuksiin, joilla pyritään vähentämään rakennusten energiankäyttöä. Myös vuokrataloyhtiöiden korjausavustuksissa energiatehokkuus on saamassa suurempaa huomiota. Rakennusten kosteusongelmia pyritään korjaamaan keväällä käynnistyneiden hometalkoiden avulla. Ensi vuonna rahaa tosin suunnataan vielä tiedonhankintaan ja koulutukseen, sillä hankkeessa on korostettu riittävän suunnittelun tärkeyttä.31.7.2009 18:37 3 kommenttia
Asuntojen rakentaminen romahtanut Raha Uudisrakentaminen supistui tammi-maaliskuussa 19 prosenttia. Keskimääräistä enemmän väheni asuntotuotanto, joka supistui yli 25 prosenttia vuoden takaisesta. Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin 25 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Uudisrakentaminen laski kaikissa rakennusryhmissä paitsi julkisissa palvelurakennuksissa. Niiden volyymi kasvoi alkuvuonna vajaat 26 prosenttia. Eniten eli lähes puolella pienentyi rivi- ja ketjutalojen rakentaminen.25.5.2009 09:49
Rakentaminen romahtanut Suomessa Raha Talouden taantuma on painanut uudisrakentamisen hyvin jyrkkään laskuun. Tilastokeskuksen mukaan uudisrakentamisen määrä supistui tammikuussa ennakkotietojen mukaan vajaat 17 prosenttia vuotta aiemmasta. Asuinrakentamisen volyymi väheni reilut 22 prosenttia ja muun rakentamisen volyymi vajaat 13 prosenttia. Liikerakentamisessa pudotusta kertyi lähes neljännes vuodentakaisesta.23.3.2009 09:26 1 kommentti