Tässä ovat suosituimmat etunimet – Uusi nimi tyttöjen ykkösenä Kotimaa Suosituimpien etunimien lista on jälleen julkistettu. Viime vuonna syntyneiden lasten suosituimmat ensimmäiset etunimet olivat Sofia ja Elias. Poikien listalla Elias oli ykkösenä myös edellisvuonna, mutta Sofia on uusi tulokas ykköspaikalla. Vuonna 2010 tyttöjen nimilistan ykkösenä oli Emma. Sofian sai ensimmäiseksi nimekseen 449 tyttöä ja Elias annettiin etunimeksi 506 pojalle.16.3.2012 12:47 3 kommenttia
Erikoinen tietovuoto – Syytteitä nostettu Kotimaa Kihlakunnansyyttäjä Thomas Berg on nostanut syytteen Fujitsun entistä toimitusjohtajaa sekä viittä entistä työntekijää vastaan kahdesta törkeästä petoksesta. Lisäksi syyte on nostettu yhtä Fujitsun entistä työntekijää vastaan törkeästä kiristyksen yrityksestä. Syytteet liittyvät Fujitsun tietovuotoon, jonka yhteydessä on epäilty paljastuneen Valviran ja Väestörekisterikeskuksen (VRK) turvallisuussalaisuuksia. Tapaus sattui, kun Fujitsun yksikkö myytiin ulkomaalaiselle yritykselle ja ostajalle on vahingossa siirtynyt VRK:n ja Valviran tietoja.7.12.2011 11:51 2 kommenttia
Yllätys Suomen yleisimmästä sukunimestä – ”Absoluuttista totuutta ei ole” Kotimaa Väestörekisterikeskuksesta kerrotaan Uudelle Suomelle, että keskuksen tulkinnan mukaan Korhonen on noussut Suomen yleisimmäksi sukunimeksi jo 1.4.2010.18.1.2011 11:36 4 kommenttia
Suomen yleisin sukunimi on vaihtunut Kotimaa Suomen yleisin sukunimi on vaihtunut, ilmenee Väestörekisterikeskuksen tänään päivitetyistä tiedoista. Ykköspaikkaa pitää nyt Korhonen. Korhosia on Suomessa kaikkiaan 23568 henkilöä. Kakkospaikalla olevia Virtasia on 23478, eli tilanne on erittäin tiukka. Korhosten ja Virtasten kisaa on seurattu jo vajaan parin vuoden ajan. Korhoset kiilasivat ykköseksi jo hetkellisesti vuonna 2009.17.1.2011 16:54 4 kommenttia
Väestörekisteri ilmoitti poliisille vuodosta: ”Suomalaisten ei syytä pelätä” Kotimaa Keskusrikospoliisi on loppusuoralla tutkinnassa, jossa on kyse Suomen turvallisuussalaisuuksien vuodosta. Tutkinnassa oleva maanpetosrikosepäily on erittäin harvinainen. Tutkintapyynnön jutussa teki Väestörekisterikeskus, ja sen taustalla olivat tapahtumat yhteistyökumppanin toiminnassa. Väestörekisterikeskuksen ylijohtajan Hannu Luntialan mukaan tapaus liittyy varmennepalveluihin. Ne tuottavat sekä sähköisiä henkilökortteja kansalaisille että viranomaisille asiointikortteja.1.9.2010 17:01 7 kommenttia
Uusi ilmiö: Nimeä vaihdetaan työhaastattelun takia Kotimaa Yhä useampi suomalainen haluaa vaihtaa sukunimensä suvun vanhaan nimeen tai itse keksittyyn sukunimeen. Väestörekisterikeskuksen mukaan hakemukset ovat lisääntyneet keskimäärin yli kahdellasadalla vuosittain viimeisen viiden vuoden aikana. Uusi kasvava joukko ovat maahanmuuttajat, jotka haluavat suomalaisen sukunimen päästäkseen Suomessa työhaastatteluun. Toisaalta yhä useampi haluaa säilyttää sukunimensä mennessään naimisiin.1.8.2010 09:00 3 kommenttia
Uusi palvelu myy suomalaisten osoitteita Kotimaa Väestörekisterikeskus on avannut internetissä uudistetun osoitepalvelun. Maksullisesta palvelusta voi hakea lähes kaikkien Suomessa asuvien viralliset osoitetiedot. Osoitepalvelu.net-nimisen verkkopalvelun tiedot perustuvat väestötietojärjestelmään. Osoite luovutetaan, jos henkilö on tunnistettu yksiselitteisesti, hän on täyttänyt 15 vuotta, eikä hän ole kieltänyt osoitetietojensa luovuttamista. Palvelusta löytyvät myös ulkomailla asuvien suomalaisten osoitteet, jos he ovat ilmoittaneet voimassa olevan osoitteensa maistraatille.4.2.2010 11:21 6 kommenttia
Suomen yleisin sukunimi vaihtuikin jo Kotimaa Suomen yleisin sukunimi ehtikin jo vaihtua viime vuoden puolella, mutta vain yhdeksi päiväksi. Helsingin Sanomien mukaan Korhosia oli marraskuun viimeisenä päivänä yksi enemmän kuin Virtasia. Muutos meinasi jäädä huomaamatta, sillä jo seuraavana päivänä Virtaset olivat Väestörekisterikeskuksen tilastossa jälleen ykköspaikalla. Vaihdos oli historiallinen, sillä Virtanen on ollut maan yleisin nimi todennäköisesti jo 1900-luvun alusta lähtien.18.1.2010 07:54 11 kommenttia