Ilmiriita Pohjanmaalla: ”Sairas liike” Kotimaa Pietarsaaressa paljastunut vanha pedofiiliskandaali on käynnistänyt erikoisen riidan kahden keskustapoliitikon välille. Limingan kunnanhallituksen keskustalainen puheenjohtaja Helena Tornberg on tehnyt rikosilmoituksen puoluetoverinsa, keskustan ruotsinkielisen piirin puheenjohtajan Peter Albäckin internetkirjoituksista.11.1.2010 19:02 66 kommenttia
Pyykkisota raivoaa USA:ssa - ulkona kuivattamista pidetään siveettömänä Ulkomaat Pyykinkuivuri on lähes itsestäänselvyys amerikkalaisissa kotitalouksissa. Kuivausrumpujen ja -kaappien yleisyys on aiheuttanut omalaatuisen lieveilmiön: pyykin kuivattamisesta ulkona on tullut siveettömyyttä sivuava teko. Kyseessä on periamerikkalainen kaksinaismoraali: alusvaatteiden julkinen esittely ei käy laatuun. Samalla kaikkinainen pyykin ulkona kuivattaminen ja jo pelkkä pyykkinarujen näkyminenkin luokitellaan alemman sosiaaliluokan holtittomuudeksi ja köyhyyden merkiksi, joka laskee asuinalueen tasoa.24.11.2009 19:04 3 kommenttia
Korhola lähti ilmastonmuutossotaan: Hakkerin ”paljastus” EU-komissioon Tiede ja ympäristö Hakkerin paljastamista, useat tutkijat kyseenalaiseen valoon asettavista sähköpostiviesteistä lisää tulta saanut ilmastonmuutosväittely kiihtyy myös Suomessa. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) aikoo tehdä Euroopan komissiolle kirjallisen kysymyksen Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n raporttien luotettavuudesta.21.11.2009 18:19 185 kommenttia
Kova väittely TV1:llä klo 14:05 Kotimaa Eduskunnassa on odotettavissa tänään vilkasta keskustelua, kun esitys sähköisen viestinnän tietosuojalaista on ensimmäisessä käsittelyssä. Niin kutsuttu Lex Nokia antaisi esimerkiksi työnantajille, taloyhtiöille ja kouluille oikeuden valvoa yhteisen verkon käyttäjien sähköpostiliikenteen osoitetietoja. Lisäpontta keskustelulle antavat tiedot, joiden mukaan lain valmistelussa on harjoitettu painostusta.24.2.2009 06:53 11 kommenttia
Obama voitti taas Ulkomaat Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat kiistelivät terävään sävyyn taloudesta ja verotuksesta. Toisessa televisioidussa vaaliväittelyssään demokraattien Barack Obama ja republikaanien John McCain syyttelivät toisiaan talouskriisistä. Heti väittelyn jälkeen tehtyjen pikagallupien mukaan amerikkalaiset pitivät Obamaa väittelyn voittajana. Uutistoimisto Reutersin mukaan Obama voitti CBS:n ja CNN:n gallupit. Huffington Post –lehden mukaan Obama oli väittelyn suosikki myös konservatiivisen Fox Newsin kyselyn perusteella terveydenhuoltoon liittyvien mielipiteidensä takia.8.10.2008 07:16 7 kommenttia
Clinton ja Obama toistaiseksi rajuimmassa väittelyssä Ulkomaat Demokraattikandidaatit Hillary Clinton ja Barack Obama kävivät eilen kenties toistaiseksi raaimman televisioväittelynsä puolueen esivaalikampanjoinnissa. Puolueen kärkiehdokaskaksikko kritisoi toistensa talousvisioita ja toistensa kampanjan aikana tekemiä syytöksiä. Kilpakumppanien tunteet kuumenivat välillä niin, että he alkoivat huutaa toisilleen, jolloin CNN:n väittelyn vetäjä joutui pyytämään heitä rauhoittumaan.22.1.2008 08:15 5 kommenttia