Tukholmassa raivoisa joukkotappelu - jalkapallohuligaanit asialla? Ulkomaat Tukholman keskustassa puhkesi eilen alkuillasta joukkotappelu jalkapallofanien kesken. Raivoisassa tappelussa oli mukana satakunta henkeä - aseinaan pulloja ja baseball-mailoja, kertoo Aftonbladet. - Useita henkilöitä on loukkaantunut ja heidät on viety sairaalaan, sanoo poliisin tiedottaja Ulf Lindgren.20.3.2010 11:58 2 kommenttia
Ruotsalaistaiteilijalle sakot ”taideteoksesta” Kulttuuri Käräjäoikeus on tuominnut ruotsalaistaiteilija Anna Odellin sakkoihin viimetalvisesta taidetempauksestaan. Hänet tuomittiin väkivaltaisesta vastarinnasta ja epärehellisestä menettelystä 50 päiväsakkoon, suuruudeltaan 50 euroa, kertoo Aftonbladet.31.8.2009 18:01
Väkivaltaisten teinipoikien aivotoiminta yllätti Ulkomaat Aggressiivisesti käyttäytyvät teini-ikäiset kiusaajat eivät olekaan kylmän tunteettomia tekojensa suhteen, on tuore yhdysvaltalaistutkimus selvittänyt uutistoimisto Reutersin mukaan. Tutkimuksessa selvisi, että kiusaaja saa nautintoa nähdessään muiden kärsivän. Tämä tuskin yllättää kiusattuja, mutta tutkijat eivät odottaneet tällaista tutkimustulosta. - Syy siihen, että olimme yllättyneitä, on yleinen näkemys, että nämä lapset ovat kylmiä ja tunteettomia aggressiivisuudessaan, kommentoi tutkija Benjamin Lahey Chicagon yliopistosta Reutersille.7.11.2008 14:03 13 kommenttia