Verokina jatkuu – Kuinka käy ”solidaarisuusveron”? Raha Päähallituspuolueet kokoomus ja SDP ovat tänään jatkaneet eilen alkanutta veromittelöintiään julkisuudessa. Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sampsa Kataja varoitti tänään erityisesti työn verotuksen kiristämisestä talouden kasvun kustannuksella. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen esitti eilen määräaikaista "solidaarisuusveroa" kaikkein ylimmälle tuloluokalle, eli yli 100 000 euroa vuodessa ansaitseville.26.2.2012 17:13 29 kommenttia
Kolme lohdutonta kuvaajaa Suomen taloudesta Raha Suomen valtion talous on edelleen 8,2 miljardia alijäämäinen lokakuussa. Valtiolla oli lokakuun lopussa velkaa nimellisarvoltaan yhteensä noin 78 miljardia euroa. Se on 2,9 miljardia enemmän kuin viime vuonna. Suhteutettuna vuoden 2010 kansantuotteeseen (noin 180 miljardia euroa) Suomen velkaprosentti oli noin 40. Euroopan kasvu- ja vakaussopimus sallii 60 prosentin velkasuhteen. Lokakuun lopun nimellisvelkojen ja viime vuoden kansantuotteen suhteuttaminen ei kuitenkaan kerro tarkkaa tilannetta, mutta antaa suuntaviivoja kansantalouden tilasta.16.11.2011 12:29 11 kommenttia
Yle: Huoli Suomen taloudesta – ”Hallitusohjelma pitää” Raha Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) aloittaa tänään ensi vuoden budjettiesityksen laatimisen. Urpilainen painottaa, että hallitusohjelmasta pidetään kiinni, vaikka päähallituspuolue kokoomuksesta ja valtiovarainministeriön virkamiesten joukosta on kuulunut ääniä tiukemman vyönkiristyksen puolesta, kertoo Yle Uutiset.17.8.2011 07:58 10 kommenttia
Matti Vanhanen huolestui: ”Kaksi asiaa” Raha Perheyritysten liiton toimitusjohtaja, entinen pääministeri Matti Vanhanen ottaa blogissaan kantaa valtiovarainministeriön (VM) julkisen talouden kestävyysvajearvion. Samalla hän epäilee Suomen menettäneen markkinoita kilpailukykypuutteiden vuoksi.19.12.2010 11:38 13 kommenttia
Yle: ”Suomella edessään 20 vuotta tuskaa” Raha Valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailas kirjoittaa Yle Uutisten kolumnissaan karua tekstiä Suomen talouden tilanteesta.14.12.2010 11:46 58 kommenttia
Kaikkien aikojen lasku: ”Hiukset nousivat pystyyn” Raha Suomen valtion velka nousee jo lähiaikoina suuremmaksi kuin koskaan aiemmin. 1990-luvun laman jälkeinen ennätys rikkoutuu lähikuukausina, kertoo Valtiokonttori. Vertailussa ei ole otettu huomioon inflaatiota. Valtion velka nousi elokuun lopussa 70 miljardiin euroon, joten jokaista suomalaista kohti lainaa oli 13 006 euroa. Valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi Ylen Aamu-tv:ssä olevansa huolissaan maan tilanteesta. 90-luvun alussa Suomen pelasti se, että talous lähti nousuun. Nyt vastaavaa pelastusnäkymää ei ole näköpiirissä yhdenkään asiantuntijan mukaan.17.9.2010 09:00 82 kommenttia
Ruotsille iloinen yllätys Raha Ruotsin talouskasvusta on tulossa tänä vuonna ennakoitua suurempi. Valtiovarainministeri Anders Borg arvioi, että Ruotsin bruttokansantuote nousee kuluvana vuonna 3,3 prosenttiin, kun aikaisempi ennuste oli 2,5 prosenttia. Borgin mukaan aikaisempaa valoisampi taloustilanne johtuu muun muassa työllisyystilanteen kohentumisesta. –Ruotsin talous pysyy vakaana ja on toivonpilkahdus Euroopassa, jossa useat valtiot joutuvat taistelemaan vakavien ongelmien kanssa, Borg sanoi Visbyssä.5.7.2010 14:26 5 kommenttia
Britannia ottaa ison kasan uutta velkaa Ulkomaat Säästötoimet hidastavat Britannian talouden kasvua tänä ja ensi vuonna, sanoi valtiovarainministeri George Osborne tiistaina Lontoossa. Hallituksen suunnittelemat säästöt kaventavat Britannian budjettialijäämän hänen mukaansa yli 10 prosentista runsaaseen prosenttiin vuonna 2015. Britannia ottaa tänä vuonna uutta velkaa 149 miljardia puntaa eli hieman aiemmin arvioitua vähemmän. Osbornen mukaan Britannian velka kasvaa vuosina 2010–2015 yhteensä 471 miljardilla punnalla eli noin 566 miljardilla eurolla.22.6.2010 16:53
Maa, jota kaikki kadehtivat? – Vastaus on Kanada Raha Muun muassa Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Ison-Britannian valtiovarainministeriön johtaja George Osborne kadehtivat nyt Kanadan taloutta ja talousjärjestelmää, kertoo uutistoimisto AP.22.6.2010 16:39 6 kommenttia
Nordea positiivisena: Kreikka ei haittaa - Suomen talous kasvaa Raha Nordea pitäytyi tiistaina aiemmassa ennusteessaan, jonka mukaan Suomen talous kasvaisi tänä vuonna 2,7 prosenttia. Ensi vuoden ennustettaan finanssikonserni hilasi edelleen ylöspäin kolmeen prosenttiin. Kasvuvauhtia pitää yllä yhä enemmän kotimainen kulutus, jonka kasvuennustetta Nordea nosti 2,4 prosenttiin aiemmasta reilusta prosentista. Lisäksi työttömyys ei ole kasvanut niin paljon kuin aiemmin oli pelätty. Nordea ennustaa sen kääntyvän laskuun odotettua matalammalta tasolta. Kuluvan vuoden työttömyysasteeksi Nordea ennustaa 9,6 prosenttia.4.5.2010 17:48 7 kommenttia