Ruma arvio: 88 000 työpaikkaa lähtee Raha Taantuma romutti hallituksen työllisyystavoitteen. Päättyvällä hallituskaudella menetetään valtiovarainministeriön taloudellisen katsauksen mukaan noin 88 000 työpaikkaa. Hallituksen tavoitteena oli luoda vaalikauden aikana 80 000–100 000 uutta työpaikkaa. Työpaikkojen menetystä ei ennusteen mukaan saada kurotuksi kiinni seuraavalla vaalikaudella. Työpaikkojen määrä lisääntyy talouskasvun vauhdittumisesta huolimatta vain noin 58 000 työpaikalla vuoteen 2014 mennessä.30.3.2010 12:46 32 kommenttia
Selvitys Kevasta ja Novasta vasta ensi viikolla Kotimaa Valtiovarainministeriö ja Finanssivalvonta selvittävät parhaillaan Kuntien eläkevakuutuksen ja vaalien suurrahoittajan Nova Groupin liiketoimien laillisuutta. Hallitusneuvos Erik Strömberg valtiovarainministeriöstä kertoo Uudelle Suomelle, että Finanssivalvonnan selvitys on hiljalleen valmistumassa. Ministeriö tekee selvityksestä johtopäätöksensä ja julkistaa ne ensi viikon maanantaina tai viimeistään tiistaina, kun ministeri Mari Kiviniemi (kesk.) palaa lomiltaan. Ajankohtaisessa kakkosessa kerrottiin eilen, että selvitys tulisi vielä tällä viikolla.1.7.2009 16:11 2 kommenttia
Kevalle halutaan lisää valtaa - vaalirahasotku epäilyttää Kotimaa Valtiovarainministeriö suunnittelee kuntaministeri Mari Kiviniemen (kesk.) johdolla, että noin 180 000 vakuutetun ja lähes 300 000 eläkkeensaajan eläkeasioiden hoito siirretään Valtiokonttorista Kuntien eläkevakuutukseen (Keva), kertoo Helsingin Sanomat.27.6.2009 10:23 7 kommenttia
Puukauppaa uhkaa tyrehtyminen Raha MTK uhkaa pysäyttää puukaupan ensi viikolla, kertovat Turun Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet. Järjestön mukaan hallitus on vesittämässä lupaukset verovähennyksistä. Liitto on suivaantunut siitä, että puun myyntitulojen verohelpotusten yhteydessä myös metsätalouden kustannusten vähennysoikeudet aiotaan puolittaa.29.8.2008 07:27 16 kommenttia
Suomalaisten veroparatiisimiljoonat saatiin selville Raha Verohallitus on saanut ensimmäiset tilitykset korkotuotoista, jotka Euroopan 11 veroparatiisivaltiota joutuvat ilmoittamaan säästödirektiivin perusteella. Tältä pohjalta ensimmäisistä luotettavista tiedoista suomalaisten veroparatiiseihin tekemien talletusten arvosta kertoo Helsingin Sanomat. Verohallituksen saamien lähdeverotilitysten perusteella suomalaiset saivat noin 8,9 miljoonan euron korkotulot noin 447 miljoonan euron talletusmassasta vuonna 2006. Luvuissa ovat suomalaisten veroetumaiden pankkitalletukset, joukkovelkakirjalainat ja rahastot, jotka tuottavat korkoa.12.4.2008 11:32 3 kommenttia