Vamma
Lehti: Salattu vamma Leijonien avainpelaajalla
Top 10: Yleisimmät seksivammat
Kahdella jalalla kävelevä koira
Viihde Etujalattomana syntynyt Faith-koira on oppinut kävelemään kahdella jalalla ihmisten tapaan. Faithin omistajat toivovat koiran innoittavan kaikkia, etenkin niitä joiden läheinen on vammautunut sodassa tai onnettomuudessa.
Faithilla on jo omat nettisivut ja se on esiintynyt esimerkiksi Oprah Winfreyn talkshowssa.
Nainen jahtasi alastonta miestä veitsi aseenaan
Ulkomaat 36-vuotias ruotsalaisnainen on pidätetty murhayrityksestä. Poliisi sai useita hälytyksiä, jonka mukaan veitsellä aseistautunut nainen jahtasi alastonta miestä Oskarshamnin kadulla, kertoo Aftonbladet.
Nainen oli huumeiden vaikutuksen alainen. Sekä nainen että mies ovat poliisin vanhoja tuttuja.
Itsemurhahyppääjä vei jalankulkijan mukanaan
Bussiturman outo jälkipyykki: ”Suomalaisia painostettiin”
Bussiturman korvaussota: Osa kuittaa tuplarahat
Kotimaa Useampi Málagan bussiturman uhri vaatii itselleen moninkertaisia korvauksia onnettomuudesta. Muutama uhreista on jopa vaatimuksissaan onnistunut: yksi hyväksyi vammastaan saamansa tarjouksen vasta summan 16-kertaistuttua, toisessa tapauksessa tinkaamisen jälkeen omaisen kuolemasta on tarjottu jopa 70 000 euroa alkuperäistä tarjousta enemmän.






